sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pelkkää juhlaa

Tää viikonloppu on kyllä mennyt juhliessa. Eilen tapasin pitkästä aikaa ihania yläaste- ja lukiokavereita. Etenkin Nooran kanssa oli aivan ihana nähdä ekaa kertaa kahteen vuoteen. Kummallista miten se aika kiitää.

Tänään olikin sitten hyvä pienessä kohmelossa lähteä juhlistamaan kummipojan 5-vuotissynttäreitä. Siis niin hyvä, että muistin jo Urjalan kohdalla, että se lahjapakettihan jäi mun pöydälleni. No tulipahan hyvä syy käydä tänä kesänä toiseenkin kertaan tuolla Akaan suunnalla.

Ehdin kotiin pariksi tunniksi lepäämään ennen kuin suunnattiinkin jo naapuriin rippijuhliin.

Tähän mä ajattelin kuitenkin laitella kuvia viime viikolta, jolloin oltiin siskon kummitädin mökillä uimassa ja sen jälkeen napsin kuvia meidän pihan sumuisista maisemista.



Sain turpaan.







tiistai 25. kesäkuuta 2013

Iltakävely

Käytiin Lotan kanssa sunnuntaina iltalenkillä. Ja kyllä, Lotta, häpeilemättä pöllin näitä kuvia sun kamerastas. Tiedän että rakastat mua.









Eipä tässä oikein muuta olekaan juhannuksen jälkeen tapahtunut, paitsi että oon nauttinut valoisista öistä oikein kunnolla ja sillä seurauksella heräillyt seuraavana päivänä vähän miten sattuu. Tästä on kiva joskus alkaa suoristamaan tätä unirytmiä.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus

Mä rakastan juhannusta. Juttelin juuri eilen yhden englantilaisen kaverin kanssa, joka selitti Englannin surkeasta säästä ja pakko myöntää, että olin melko omahyväisen tyytyväinen siitä, että Suomessa on nyt ollut melko lämpimät säät. Jotain, mitä ei kovin usein tunnu juhannuksena tapahtuvan. Tosin nyt koko taivas on jo taas pilvessä ja valvoin turhaan viime yönä viiteen saakka odotellen, että taivas selkiäisi ja voisin mennä aamulenkille auringon noustessa.




Perjantaina suuntasin jo melkein perinteeksi tulleeseen tapaan Viltsun luo. Päätettiin kerrankin tehdä jotain vähän erilaista ja suunnattiin muutaman kilometrin päähän Elonkiertoon katselemaan eläimiä. Mä olin viimeksi ollut siellä joskus monia, monia vuosia sitten ja oli kyllä ihan kivaa. Vaikka tyhmät lampaat eivät suostuneetkaan tulemaan pellon toiselta laidalta meidän luo vaikka lupasin tarjota niille lonkeroakin.



Sen jälkeen ajeltiin takaisin Viltsulle ja syötiin ja juotiin tuntikaupalla ihanassa lämpimässä säässä. Yhdessä vaiheessa mentiin jo tekemään kukkaseppeleitäkin, mutta jostain syystä kaupungista on kamalan hankala löytää edes voikukkia joista voisi vääntää jonkilaisen seppeleen.

Kiivettiin käymään metsässä ja keräsinpä mä muutamat kukatkin tyynyn alle. Tosin unet olivat sen verran sekavia, että enpä tiedä mitä niistä pitäisi ennustaa.





Eilen ajelin kotiin iltapäivällä ja vietin iltaa lauleskelemalla singstaria Lotan kanssa ja katsellen leffaa. Mukavan rauhallinen ja normaali juhannus, vaikka kyllä vähän harmittaa, ettei ole sitä mökkiä järven rannalla varsinkin kun kerrankin olisi ollut siedettävä sää.


Ens viikolla kypsyy muuten meidän mansikat :)




torstai 20. kesäkuuta 2013

Rippijuhlat

En ymmärrä, että mikä siinä on kun Suomessa ollessa ei tule tänne kirjoiteltua. Nytkin oon jo yli kaksi viikkoa täällä majaillut enkä ole mitään saanut kirjoitettua. Pakko myöntää, että eipä tässä suurempia ole tullut tehtyäkään tosin... Paitsi rippijuhlia on juhlittu.

En uskonut, että voisin koskaan saavuttaa pistettä, jossa oon syönyt liikaa kalaa, mutta nyt kun olen syönyt sitä sunnuntaista lähtien päivittäin alkaa vähän jo tuntua siltä, että ei kiitos.

Lotta siis pääsi ripille ja sitä sitten juhlittiin oikein urakalla. Tähän mennessä suurin osa näistä juhlista on olleet mun juhlia (paitsi Kallen rippijuhlat), joten oli oikeastaan yllättävän mukavaa kun sai vain istua huoletta ja jutella vaikka samoille ihmisille koko ajan. Ei tarvinnut murehtia siitä, että varmasti on jutellut kaikille ja mikä tärkeintä, ei tarvinnut herätä kukonlaulun aikaan lähtemään kampaajalle yms. Tästä huolimatta mulla meni varmaankin puoleen viikkoon ennen kuin aloin toipumaan juhlien aiheuttamasta uupumuksesta. Onhan se rankkaa ahtaa vatsa täyteen herkkuruokia ja istua penkillä ilman tietokonetta koko päivä!

Mulle myös suotiin kunnia tehtävä kuvata juhlia ja opin kaiketi viimein vähän käyttämään Lotan järkkäriä!


Valmisteluja

Lauantaina olin vielä innoissani niistä kaloista...







Love love love

Sisarusrakkautta




tiistai 4. kesäkuuta 2013

Up in the air

Oon ilmassa! Enää varmaankin sellainen 1,5 tuntia ja oonkin taas Suomen kamaralla.

Viimeinen viikko Englannissa oli tosi kiva. Tuli reissattua Isle of Wightille viimeinkin, grillailtua - sekä ruokaa että omaa nahkaa, käytyä keikalla ja istuskeltua tutusti Portersissa myös tietenkin. Isle of Wightista voisin ainakin tehdä ihan oman postauksensa myöhemmin, koska sen verran upeasta paikasta oli kyse.

Eipä mulla oikein tässä muuta asiaa ollut, halusin vain hehkuttaa sitä että Norwegianilla on wifi lennoillaan ja sitä että kävi kerrankin tuuri istumapaikassa; lento on melkein tyhjä ja saan istua ikkunapaikalla hätäuloskäynnin kohdalla, joten jalkatilaa riittää! Jee!

Nähdään kohta Suomi :)