keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Another Bank Holiday

Täällä oli taas vaihteeksi bank holiday viikonloppu. Ja jos joku nyt luulee, että niitä on oikeasti pari kertaa kuussa ympäri vuoden, niin mainittakoon, että näin keväällä niitä on vähän tiheämpään. Syksyllä niitä ei taidakaan sitten olla juuri ollenkaan. Mulla oli taas aivan mahtava viikonloppu. Sää ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin viime kerralla, mutta ainakin se vähän koheni siitä, mitä se oli nyt ollut. Nähtiin jopa aurinkoa!

Perjantaina istuskeltiin ihan Pauliinan ja Virvan kanssa Portersissa rauhallista iltaa. (Mä kirjotan ton saman asian vähän liian usein... )



Lauantaina vietin iltaa mun hyvän kaverin Jamesin ja sen perheen kanssa. Ne on melkein yhtä hulluja kuin Vilhuset! Ja jokainen Heidin ja sen perheen tunteva tietää, mitä toi tarkoittaa! Oli tosi mukavaa ja aion ehdottomasti hengata noiden kanssa enemmänkin tulevaisuudessa. Jimmy olisi voinut ehkä muutaman viimeisen shotin olla ostamatta näin jälkeenpäin ajatellen. Jos olen täällä aiemmin vähän naureskellut Heidille edellisviikonlopusta niin en oikein voi enää sanoa mitään. Sellainen oli olotila seuraavana aamuna. 


Maanantai

Suunnattiin kuitenkin iltapäivällä Pauliinan kanssa Sunday Roastille Goose V&A:han. Ja voi että oli namia! Palan painikkeeksi otettiin vielä perienglantilaiseen tapaan Pimm'siä. Sitten saatiikin viestiä toiselta puolen kaupunkia, että siellä olisi suomalaisten kohtaaminen, joten suuntasimme sinne parille tuopille. Käveltiin vielä kotiin rannan kautta ja kiipeiltiin linnan mailla sun muuta kivaa. Kotiin pääsin seitsemän aikaan ja huolimatta siitä että olin luvannut aiemmin lähteä Jimmyn ja siskonsa Michellen kanssa ulos, päädyin petiin jo yhdeksältä ja nukuin seuraavana aamuna kymmeneen. Oli vähän rankka päivä.

Jaksoin syödä varmaan puolet...

Pimm's
Maanantaina mentiin Virvan kanssa katselemaan Castle Roadille markkinoita, joista en kyllä tajunnut oikein ottaa edes kuvia. Mutta ostin tuolta meidän naapurin tytöltä Nairnelta kiva kaulakorun, joka maksoi vain £3. 


Tapahtumarikas pitkä viikonloppu siis ja nyt olisi enää alle viikko aikaa täällä. En millään haluaisi lähteä minnekään! Tulee niin ikävä kaikkia ihania tyyppejä, vaikka onhan niitä Suomen tyyppejäkin jo vähäsen ikävä. 

Portsmouth on auringon paisteella ihan kaunis paikka :)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Viisut ja Brighton

Viikko sitten lauantaina olot olivat vähän vaihtelevat, mutta suuntasimme kuitenkin Commercial Roadille hetkeksi ja siitä syömään Fleetiin. Illalla ei onneksi ollut tiedossa mihinkään ulos lähtemistä vaan katselimme euroviisuja. Jotka olivatkin sitten melkoinen floppi Suomen kannalta. Ainoana ilopilkkuna oli se, että hakkasimme Irlannin (Haha, siitäs sait James!) ja Espanjan (Enrique ei voinut ihan niin paljoa nauraa meille).




Sunnuntaina käytiin Heidin kanssa syömässä kunnon englantilaiset aamiaiset, jotta jaksettiin loppupäivä öö.. makoilla ja katsella telkkaria... Paitsi oltiinhan me illalla Portersissa tietenkin.


Maanantai meni taas shoppaillessa ja Portersissa. Meidänhän piti alunperin mennä sunnuntaina Isle of Wightille katselemaan maisemia, mutta koska säät eivät oikein suosineet niin päätimmekin suunnata tiistaina Brightoniin, mikä oli kyllä ihan hyvä päätös. Isle of Wight onkin nyt vuorossa tänä lauantaina Pauliinan ja Miljan kanssa.




Niin kuin olen aiemminkin selittänyt, Brightonissa on aivan eri ilmapiiri kuin täällä. Nautittiin rannalla kävelystä, Royal Pavilionin katselusta ja tietty taas vähän shoppailustakin. Cable and Cotton kyllä vei mun sydämeni lopullisesti.








Keskiviikkoaamuna vietiinkin sitten jo Enriquen kanssa Heidi bussiasemalle. Nyyh. 

Toisaalta eipä tässä kauaa mene kun taas nähdään. Mähän suuntaan nimittäin itse ensi viikon tiistaina Suomeen. 






torstai 23. toukokuuta 2013

Makeover and Clubbing

Heidi saapui siis mun ilokseni tänne tasan viikko sitten, torstai-aamuna. Yksi suunniteltu homma tälle reissulle oli, että Heidi sai tehtyä yhden osan päättötyötään täällä ja mä siis sain pienen makeoverin ja hellimispäivän. Ajateltiin tehdä se heti ekana päivänä pois alta, mikä varmaan olikin ihan fiksua koska siihenhän menikin noin viisi tuntia!


Ensimmäisenä leikattiin mulle takaisin otsis, joka oli jo pitkään ollut niin ylikasvanut, että olin suosiolla pitänyt sitä pinneillä ylhäällä.
Ennen...
Mun hiuksia ei oltu ollenkaan värjätty noin 1,5 vuoteen. Ollaan vain laitettu raitoja ja sävytteitä, koska ollaan yritetty vaalentaa tätä mustasta ruskeaan (missä Heidi on muuten onnistunut loistavasti ottaen huomioon, että mulla oli sitä mustaa väriä ollut hiuksissa 5 vuotta ja aina oli vain värjätty uudestaan päälle!) Nyt kuitenkin Heidi laittoi myös ihan väriä, enkä kyllä oikein edes pysynyt perässä, että kuinka montaa! Oon todella tyytyväinen tähän nyt, koska sen 1,5 vuoden aikana mun oma maantien harmaa hiukseni oli jo aika hallitseva väri tuolla päässä ja se on kyllä edelleen ihan yhtä tylsä ja jotenkin kylmä väri kuin ennenkin. Nyt on taas vähän lämpöä kehissä ruskean myötä.

Pelokkaana odottelen, että mitä tuolta folioiden sisältä paljastuu
Heidin mallit ovat kaikki siitä onnekkaita, että saadaan myös ripsien pidennykset! Iik! Nyt on taas ihanat räpsyt ja varailin näille jo huoltoakin kunhan olen taas Suomessa. (Ihanaa kun ei tarvitse käyttää maskaraa!)

Tadaa!

Lopuksi mut vielä meikkailtiin ja mun hiukset kiharrettiin, jonka jälkeen suunnattiin seafrontille ottamaan muutama kuva tästä luomuksesta.





Torstai-iltana käytiin myös katsastamassa mun ens vuoden kämppääni, joka on melkoisen ihana. Oma kerros, jossa oma huone, iso sänky (!) ja oma kylppäri. Aivan upeaa!



Perjantaina käytiin shoppailemassa ja illalla suunnattiin vähän klubittamaan Popworldiin. Popworld on siis entinen Babylon, josta mulla on melko mielenkiintoisia muistoja ekalta yliopistovuodelta. Olin hieman epäilevällä mielellä tuosta perjantai-illan suunnitelmasta, koska en ole oikeastaan koko tänä vuotena käynyt täällä klubeilla, enkä kyllä ole sitä kaivannutkaan, mutta oli meillä lopulta tosi kiva ilta. Popworldiin ei onneksi tarvitse mennä niin tosissaan, kun musiikkikin on suurimmaksi Sclubia, Shania Twainia ynnä muuta cheesyä. Mua ainakin koko paikka lähinnä huvitti.

Tän kanssa mä olin salakavala, ja siirsin pillini tohon juoman yläosaan.
Eli join oikeastaan vaan sitä mehua samalla kun Heidi-parka joi
 pohjalta alkoholin.


Jollakulla saattoi ehkä mennä vähän lujempaa ja olla vähän huonompi olo seuraavana aamuna, mutta mä oon ilmeisesti treenannut tarpeeksi ja olin aikalailla ookoo. ;) Lauantai-iltanakin kuitenkin jaksettiin jo katsella Euroviisuja joista kerronkin varmaan vähän lisää myöhemmin.




keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Cable and Cotton

Kirjoittelen vielä erikseen muutaman postauksen Heidin vierailusta, mutta nyt on aivan pakko päästä hehkuttamaan mun uutta lempikauppaani, nimittäin Cable and Cottonia. Oltiin siis eilen kiertelemässä Brightonia ja törmättiin sattumalta eräällä pienellä kujalla tähän ihanaan kauppaan!

Värikäs kauppa kiinnitti heti huomion ja alettiin kummastella, että mitäs palloja siellä oikein myydään. Ideana on siis se, että jokainen saa itse valita mieluisensa värisiä, pieniä, käsintehtyjä, onttoja palloja 20, 35 tai 50 kappaletta koriin, jonka kanssa sitten mennään kassalle, jossa saadaan kaapeli, jossa on kiinni pieniä lamppuja. Kotona jokainen saa sitten itse työntää ne lamput pallojen sisälle siihen järjestykseen kuin haluaa ja tadaa, oman mielen makuinen valo"köynnös" on valmiina käyttöön.

Mähän nappasin heti käteeni korin ja näin jo mielessäni, miten nuo uudet valot sopivat ensi vuoden huoneeseeni.

Hintakaan ei mielestäni ollut kovin paha. 20 pallosta ja lähes 3 metrin kaapelista maksoin £20. 35 palloa ja n. 4 metrin kaapelista hinta oli £30 ja 50 pallosta ja n. 5 metrin kaapelista puolestaan £40. Parillakympillä sain siis täysin omannäköiseni valot ja vielä sen ilon, että sain itse järjestellä tänään palloja ja työntää valoja niiden sisään :D

Heidi valitsee palloja


Reikä näyttää pieneltä, mutta se ja pallo joustavat kivasti. Reikää saa myös pakon
edessä hieman suurennettua saksilla (mun tarvitsi tehdä tämä yhdelle pallolle)


Valmis

Mun valoni pimeinä...

... ja päällä.





Myös isoja palloja oli myynnissä. 
Mun tulee mentyä tuonne varmasti vielä uudestaan, kunhan vain Brightoniin pääsen ja on hieman rahaa. Mutta Suomeenkin tiedoksi, että näitä myydään myös netissä ja toimitukset Eurooppaan ovat kuulemma vain noin £6. Ainoa asia, mikä kanattaa ottaa huomioon on se, että pistokkeet ovat tietenkin vääränlaiset suomalaisiin pistorasioihin, joten adapteri tulee tarpeeseen.

Btw, seuraava kaveri joka aikoo muuttaa, sun tuparilahjasi niin tulee täältä!

maanantai 13. toukokuuta 2013

Bank Holiday

Viikko sitten näihin aikoihin Early May Bank Holiday alkoi olla jo aikalailla lopuillaan ja vietettiin iltaa yllättäen Portersissa ihanassa auringon paisteessa. Aurinko paistaa nytkin, mutta lämpötilat ovat kyllä tippuneet aika roimasti ja kylmä viima puhaltaa koko ajan.

Tätä lisää!
Southsea Castle, Henrik VIII:n rakennuttama

Oon varmaan joskus aiemminkin jo selittänyt, että Englannissa vietetään noita arkipyhiä vähän erilailla kuin Suomessa. Tässä tapauksessa vappuakaan ei vietetty 1.5. vaan vapaapäivä lykkääntyi seuraavalle maanantaille 6.5. Nämä kevään ja kesän pankkilomat on aina sellaisia, että porukkaa on kamalasti liikkeellä, tällä kerralla vielä normaalia enemmän kun säät hellivät.

Toi söpö pieni Jack Russell tossa on Alfie


Me otettiin lauantai suht rauhallisesti eikä oikein tehty mitään. Virvallakin oli töitä. Illalla mentiin Portersiin ja tavattiin viimein uusi kauanodotettu suomalainen Pauliina, joka on tullut tänne ainakin reiluksi vuodeksi töihin. Pauliinan kanssa synkkasi heti ja luulenkin, että hänestä tulee tosi mukava lisä meidän sekopäiseen porukkaan. Hullujahan me kaikki ollaan.
Näillä eväillä syntyi historian essee...
Sunnuntaina suunnattiin commonille ja rantaan katselemaan Seaside and Rural showta ja Southsea marketia. Paikalla oli lampaita ja hevosia yms yms. Pitivätpä myös paimenkoirille juoksukilpailun. Jessie osallistui ja onnistui sekopäisellä ympyrän juoksullaan sekoittamaan reilun kymmenen muunkin koiran kisan... Mulle tarttui tuosta reissusta matkaan pari ihanaa sormusta, joista toisesta kivi jo irtosikin, mutta täytynee näyttää sille hieman pikaliimaa.

Sunnuntai-iltakin meni vielä tutulla porukalla Portersissa iltaa istuen.




Maanantaina lähdettiin näyttämään Pauliinalle vähän Gunwharfia ja Old Portsmouthia. Sää oli taas ihana, joten Gunwharf oli aivan täynnä porukkaa, niinpä ei jäätykään sinne paljoa varttia pidemmäksi aikaa.

Tämä taitaa olla jo joltain aiemmalta illalta kun mun lasissani on edelleen
cider&black eikä olutta... Kyllä, mua on nyt koulutettu. Tällä hetkel menee
vasta lagerit, mutta vuoden sisään pitäis kuulemma alkaa saamaan alas
myös ales. 

Bank Holidayt on mun mielestäni ihania, ja olo on aina ihanan leppoisa, kun kaikilla tuntuu tuon yhden ekstralomapäivän takia olevan kamalasti enemmän aikaa ja energiaa. Seuraava taitaakin olla edessä jo parin viikon päästä. Toivottavasti nämä säätkin taas tästä hieman paranisivat niin voisi taas suunnata rannalle nauttimaan ja kohentamaan tätä hyvän alun saanutta rusketusta.