sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Viimeistä viedään

No niin, enää pari päivää jäljellä. Kauheen haikea mieli lähtee kolmeks kuukaudeks pois varsinkin kun viimeinen viikko on ainakin ollut aivan mahtava. On tullut oltua biitsillä, grillattua commonilla, istuttua pubissa jos toisessa, biletettyä kämppisten kanssa ja toki myös pakkailtua ja siivoiltua.

Toi rannalla olo oli kyllä ehkä hieman petollista. Nyt on nimittäin osa kädestäja koko selkä ihan palaneet :( Sattuu! Torstain jälkeen ajattelin, et nyt oon palanut, mutta se punoitus kyllä vielä laski hyvin, mutta eilisen jäljiltä on nyt kyllä selkä ihan mielettömän kipeä. Vaikka pitäisi nyt nauttia tästä säästä, niin ei tullut kyllä tänään mieleenkään lähtee mihinkään aurinkoon.

Uudet kengät!



Kun menin rannalle meri oli tuolla....

...sitten makoilin hetken kirjaa lukien ja meri olikin tossa! Onneks en menny lähemmäs makoileen olis saattanut nousuvesi yllättää :)



Niin ihanan lämmintä on kyllä ollut nyt, että ei oikein innosta noi ennusteet, joita lukee Suomeen. :( Vaikka viilenee täälläkin hieman loppuviikosta, mutta se viileneminen näytti laskevan lämpötilat siihen, mitä Suomessa on nyt ollut kaiketi tänä viikonloppuna eli noin 20c.

Huomenillalla olisi tarkoitus mennä juomaan cocktaileja Karoliinan kanssa ja tiistaina pitäisi päästä aamulla aikaisin ylös ja matkustaa Farehamiin Annin kouluun kihartaan ripsiä :) Tiistai-iltana pitää sitten vielä muuttaa tavarat Virvalle ja Ekille ja miettiä, millä meinaan tarjeta sen vikan yön ilman mun peittoja ynnä muita, onneks tuli tää lämpöaalto, muuten varmaan jäätyisin tänne kun tää huone ei näin helteelläkään ole mitenkään erityisen lämmin... Keskiviikkona sitten pitäisi ottaa yhden maissa bussi kohti Heathrowta ja puoli kahdentoista aikaan yöllä pitäisi olla Helsingissä.




Uskomatonta, että kuinka paljon tää talo ja muun muassa keittiöstä löytyneet toukat ja hiiret on ällöttäneet ja oon vaan halunnut muuttaa pois, mutta nyt kun se alkaa olla lähellä, niin ei tavallaan haluis lähteä! Käsittämätöntä, etten tule tänne takaisin syksyllä, vaikka ei se mun uusi kämppä tästä kaukana ole.

PS. Muuten niin iloiseen viikkoon mahtui kyllä mulle ah, jo niin tuttu tapaus: taisin rikkoa mun kameran... Johan mä sen joululahjaks sainkin, että oli aikakin jo. -.- No oletan, että se menee vielä takuuseen niin, eipä tässä kai hätää. Harmittaa vaan kun en (taaskaan) mielestäni tehnyt sille mitään, se vaan jumittui :(

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Ihana kesä

Eilen alkoi sitten kesäloma!!! On ollut aivan mahtavat viimepäivät. Maanantaina vietin koko päivän kurssikaverien kanssa opiskellen, ja no siinä samassa tuli mm. juteltua mitkä nimet on kiellettyjä Uudessa Seelannissa, voitte sitten ihan itse päätellä, millaisia juttuja meillä muuten oli :D Mutta vaikka kaikilla oli kauhea stressi tietenkin päällä tiistain tentistä niin oli aivan mahtavaa ja pakko sanoa, että auttoi kyllä paljon etsiä porukalla hyviä lähteitä ja heitellä ideoita. En oo tollasta kauheasti täällä harrastanut kun tykkään yleensä työskennellä omassa rauhassa (koska niin kuin tuli maanantainakin huomattua niin ryhmässä häiriötekijöitä löytyy kyllä ihan liikaa). Sovittiin kuitenkin, että koska ensi vuonna on kaikille tosi tärkeä vuosi arvosanojen puolesti niin kokoonnutaan aina joskus tekeen hommia yhdessä. :)

Paras juttu maanantaina tapahtui kuitenkin vasta illalla, kun sain töitä!!! Iskä ehti juuri soittaa ja kysellä, että oonko saanut mitään töitä ja sanoin että eipä oo kuulunut mitään. Päätin sitten kuitenkin vielä tarkistaa sähköpostin ja siellähän olikin ilmoitus, että pääsin kirkkoon oppaaks. No mun cv näyttää nyt kyllä niin uskonnolliselta kuin vain olla ja voi, kun joka toisessa kohdassa on Forssan seurakunta työnantajana, mutta ei voi mitään. Palkka ei voi olla kovin kova ja tuntejakin on vain 20 viikossa, mutta pakko myöntää, ettei tuosta voi kyllä haittaa olla maisterin ohjelmaan hakiessa. Täällä kun arvostetaan niin kauheasti sitä, että on tehnyt jotain, mikä oikeasti liittyy siihen kurssiin jota teet. Työkokemus tuntuu olevan välillä melkein tärkeämpi kuin ne arvosanat. No historian opiskelijalle näyttää hyvältä se, että on ollut oppaana, vaikka sitten kirkossa. Eikähän niiden tarvitse tietää, että Forssan kirkko ei ehkä ole se Suomen ykkösturistinähtävyys...

Tiistaina oli sitten se tentti, joka meni kaiketi ihan ok. Ei ole ainakaan suurempia huolia siitä vielä tullut mieleen, eli toivotaan parasta. Tentin jälkeen menin sitten juhlistamaan kesäloman alkua hieman shoppailemalla. Siinäpä taisi mennä se ensimmäinen palkka... Joka oikeestaan oli jo mennyt tän kämpän heinä-elokuun vuokraan. Ei kukaan haluis alivuokralaiseks? En voi luvata kovin rauhallista tai siistiä kämppää. Tosin mun huone on nyt kyllä tiptop kun siivosin sen eilen, mutta muuten tää paikka on aivan järkyttävä. En ees jaksa enää yhden viikon takia murehtia, mutta kyllä ihmiset vois vähän miettiä, että jos otat roskapussin pois roskiksesta ja jätät sen siihen, niin kyllä siihen varmaan muutaman viikon aikana ilmestyy asukkaita. Se onkin niin kauheen hankala kantaa se 10 metriä ulos. No meillä oli sitten tänä aamuna pieni toukka-situation.

Nyt on sitten enää viimeinen viikko jäljellä täällä ja yritän rentoilla oikein kunnolla! Helteetkin saapui sopivasti juuri tähän koulun päätökseen niin voi hyvällä omalla tunnolla mennä terassille, tai biitsille. Kohta lähden pubiin vähän Virvaa moikkaamaan ja lauantaina pitäisi mennä grillailemaan. :) Sain jopa eilen suurimmaks osaks pakattua tavaroita kasaan (ja heitettyä ihan hirveesti turhaa kamaa pois.), joten tosta pakkaamisestakaan ei tarvitse niin kovaa stressiä enää ottaa sitten silloin kun se lähtöpäivä lähenee.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kirjastopäiviä

Tänään lähti loppurykäisi opiskeluihin. Lopultakin. Tänhän piti alkaa jo viikonlopusta, mutta jotenkin sitä päädyttiin sitten "parien" sijasta perjantaina vaikka mihin ja lauantainakin vielä. Suomalaisten syy! Vaikka olihan siellä molmepina iltoina muitakin mukana :)

No, opiskelut vähän myöhästy, mutta oli kyllä pitkästä aikaa kokonaisuutena aika loistava viikonloppu. Vaikka päädyttiin klubeilemaankin, mitä mä harvemmin harrastan, varsinkaan tänä vuonna ei ole kyllä tullut kauheesti käytyä tanssimassa, pubit on vaan niin paljon mukavampia kun jopa kuulee, mitä muut ihmiset sanoo... Siinä meni sitten eilinen bank holidaykin vielä vähän palautuessa, mutta tosiaan tänään tuli sitten kyllä otettua takaisin.

Istuin tänään kirjastossa yli kahdeksan tuntia käytännössä koko ajan lukien. Lopulta oli pakko lähtee kun ei oikein meinannut enää saada koko tekstistä selkoa. Ihan käsittämättömän väsyttävä päivä, mutta nyt on ainakin paljon luottavaisempi mieli alkaa huomenna kirjoittaa esseetä, kun on oikeasti lukenut kunnolla lähteitä. Olishan tuossa vielä vaikka kuinka paljon luettavaa, muttei millään ehdi kaikkea kun deadlinet painaa päälle.

Tein eilen illalla itselleni aikataulun, josta olisi nyt parempi pitää kiinni, että saan kaiken tehtyä ajallaan. Tietenkin yhdellä kämppiksistä pitää olla huomenna syntymäpäivä, johon on pakko osallistua. Olisi ehkä aika tylyä istua vaan huoneessaan kun muut juhlii, varsinkin kun tää mun huone on ihan ton olohuoneen vieressä.

Täytyy vaan nyt yrittää ahkerasti tehdä töitä ja ajatella vaan, että alle kaksi viikkoa niin oon vapaa! :) Se toukokuun viimeinen viikko on parempi olla loistava sää, kun mulla ei oo enää mitään kouluhommia vaan lomailen vaan :)

Vois välillä laittaa tänne vaikka jotain kuviakin, mutta mä aina unohda mun kameran kotiin, enkä muuten varmasti ota huoneestani kuvaa, on meinaan sellainen sotku täällä. Mut ei voi kaikkee ehtii....