lauantai 29. syyskuuta 2012

Hyvä viikko


Nyt on kyllä hyvä viikko takana. Koulujutut tuntuu kiinnostavilta ainakin vielä tässä vaiheessa ja päättötyökin on edennyt ihan mukavasti. 462 sanaa jo kirjoitettuna siihen alkukappaleeseen! Modern Political Ideologies -luento oli tosi mielenkiintoinen. Kirjoitin kahden tunnin aikana 7 sivua muistiinpanoja, en usko, että olen koskaan yhdellä luennolla kirjoittanut niin paljoa. Tavallaan kummallista, että nyt vasta oikeastaan viimeisenä vuotena mennään oikeasti niihin asioihin, jotka mua eniten kiinnostaa. Eilen oli French Revolution -seminaari, vaikutti ihan hyvältä, vaikkei toi mua nyt ihan niin paljoa kiinnostakaan kuin toi politiikan unit. Mutta eiköhän tämä tästä.


Mun ebay ostelun tuloksia...
 Lisäksi sosiaalisella puolella on ollut ihan kivaa. Kämppisten kanssa tullaan edelleen hyvin toimeen, vaikken tiedäkään kauanko jaksan tota Beckyn yli-energisyyttä.

Torstaina jaksoin jopa vaivautua sen verran ulos, että menin Amritin kanssa History socialiin. En ole noissa yleensä kauheasti vaivautunut käymään, mutta oli kyllä hauskaa hengata historia-ihmistenkin kanssa välillä kun enemmän tulee muuten melkein hengailtua politiikan opiskelijoiden kanssa. Amritin kanssa muutenkin mietittiin, että voitaisiin enemmänkin hengata luentojen ulkopuolella varsinkin kun niitä on tänä vuonna meillä tasan yksi yhteinen viikossa. :( Aloin vasta torstaina oikeastaan tajuta, kuinka kamalaa tulee olemaan kun tämä vuosi loppuu. Mä en ole koskaan onnistunut pusertamaan kyyneltäkään yläasteen tai lukion päättäreissä, koska olen tiennyt, että sama porukka siellä Forssassa kuitenkin pyörii vaikka koulu loppuisikin. Ensi heinäkuussa voi kuitenkin olla eri homma.


Tänä vuonnahan ei perhana lopu opintotukien maksaminen kesken kun kävin hakemassa tämän lapun jo! Vielä pitää lähettää se kelalle. :)



Eilen oli sitten vuorossa pitkään odotettu leffailta Annin kanssa. Käytiin katsomassa Anna Karenina, jonka Anni oli jo nähnytkin kerran. Vähän pelkäsin, etten pitäisi elokuvasta, sillä Forssan teatterissa aikanaan esitetty versio oli kyllä aikamoinen pettymys, mutta yllätyin oikein iloisesti. Elokuva oli aivan loistava! Palautti myös mieleen kaikki ne ajatukset, mitä mulla oli aikanaan kun lukiossa luin kyseisen kirjan. Vihaan edelleen Anna ihan yhtä paljon kuin silloinkin ja säälin Kareninia, Vronski puolestaan ei oikein iske, vaikka myönnettäköön Annin mieliksi, että olihan se näyttelijä ihan komea. Käytiin myös Burger Kingillä syömässä (hups) ja drinkeillä. Loistava ilta loistavassa seurassa, mutta sehän nyt oli ihan odotettavissa. 


Se pyykkinaru! Tosiaan Juhalle selitin, miten tota käytetään varmaan jonkun tunnin. Mun mielestä on vaan niin kummallista kiskoo pyykit ylös, ihan kuin kiskois lippua salkoon ja sitten se vielä sidotaankin samallailla kuin lipputangon naru. 







Käväisimme muuten sattumalta Beckyn kanssa torstaina kirjakaupassa ostamassa mulle tulostimeen paperia. En todellakaan tiennyt, että J.K. Rowlingin uusi kirja julkaistiin samana päivänä, mutta tuollaisen kanssahan mä sieltä ulos kävelin. Niin kuin tuolla aiemmin taisin mainita, niin mua ei todellakaan saisi päästä kirjakauppoihin! Vähän olen aloittanut jo lukemista, eikä todellakaan vaikuta Harry Potterilta, mutta on siinä kirjoitustyylissä jotain tuttua kuitenkin. 





Äiti! Löysin kivoja raidallisii nilkkasukkia! :D 2,5 punnalla 5 paria! (Primarkista totta kai)

Tän päivän ohjelmaan ei kuulu mitään sen kummempaa kuin krapulaisen Tomin kiusaamista soittamalla täysillä klassista musiikkia, vähän lukemista Ranskan vallankumouksesta ja tunnin päästä pitäisi soitella äitin kanssa skypellä! Jee!


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ne Me Quitte Pas

Sade senkun jatkuu. Mun sateen rakastamiseni päättyy kyllä siihen, kun joudun oikeasti lähtemään tuonne ulos ilman takkia (jota en ole vieläkään vaivautunut ostamaan) ja raahautumaan yhteen puolen tunnin tapaamiseen päättötyöni valvojan kanssa. Mua aina kauhistuttaa ihan hirveästi mennä noihin tapaamisiin, kun pelkään, että koska valmistautumiseni on ollut aika minimaalista, niin tulen saamaan kunnon ripitykset valvojaltani. 
Olin kerrankin paikalla kun yliopistolla tapahtui jotain! Kun kävelin pois tapaamisestani näin tämän. Yliopiston Park buildingissa oli siis ollut ilmeisesti jokin pieni tulipalo, kun sadevettä oli päässyt tietokoneluokan sähköjärjestelmiin ja rakennus oli sitten evakuoitu! 

Onneksi Paul on ihan loistotyyppi ja olinkin kyllä todella iloinen, kun sain kesällä kuulla, että hän on valvojani. Juttelimme noin puolisen tuntia päättötyöstäni ja kuten aina ennenkin toimistosta ulos astuessani olin taas miljoona kertaa itsevarmempi päättötyöni suhteen. Paul ei tyrmännyt Jodin mulle antamaa 65 pistettä proposalistani ja tuntui muutenkin olevan ihan luottavainen. Lisäksi hän oli huomannut saman kuin minäkin. Mitähän ihmettä mä olen ajatellut pistäessäni kahdeksi kappaleeksi Venäjän 2011 vaalit ja ihmisoikeudet niissä? Enhän mä saa mistään tarpeeksi juttua siihen, puhumattakaan lähteistä! Paulin kanssa sitten sovittiin, että ehkä ne vaalit on fiksumpi jättää vaan maininnaksi ja keskittyä muihin juttuihin. 




19.9. mennessä pitäisi tosiaan väkästää introductory chapter, jonka pitäisi olla noin 1000-1500 sanaa. Olen kirjoittanu 89 sanaa. Mutta kuten tänään juteltiin, niin nyt kannattaa painaa kunnolla töitä päättötyön eteen kun muita kurssitöitä ei tässä vaiheessa ole vielä niin kamalasti. 


Meidän ulko-ovi


Meidän taloa ulkoa


Huomenna ja perjantaina olisikin sitten vuorossa ne ihan normaalit viikon luennot; Modern Political Ideologies huomenissa ja perjantaina sitten French Revolution. Tänään ajattelin ihan oikeasti lukea tuohon päättötyöhöni ja jos vaikka saisi vähän lisättyä siihen 89 sanaankin jotain ja vähän setvittyä, että miten tuon kappalejaon nyt sitten tekisikään.

Bath Road





Mulla oli muuten hieno pyykkinarukuva ihan vain koska käytin tossa eräs päivä varmaan puoli tuntia selittäen Juhalle miten meidän pyykkinaru toimii tossa takapihalla, mutta en nyt jaksa alkaa siirtämään sitä kuvaa kamerasta, joten katsellaan sitä sit seuraavalla kerralla.

Nyt jatkan vaatteiden ja itseni kuivattelua tuon sateessa kävelyn jälkeen, luen päättötyöhön ja luen Emiliana Torrinin versiota biisistä If You Go Away (alunperin siis Ne Me Quitte Pas) olen rakastunut tähän biisiin.



sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Rainy days

Täällä sataa ja ukkostaa. Kumpikaan ei sinänsä haittaa mua ollenkaan, koska istun sisällä katsellen leffaa ja potien pienoista krapulaa. Eilinen suunniteltu rauhallinen koti-ilta muuttuikin kiitos Annin ja Adamin vähemmän rauhalliseen iltaan Gunwharfissa. Mukaan raahasin myös Essin ja kämppikseni Tomin.


Perjantaina mä käytin suurimman osan päivästä opiskellen! Sain aika hyvin itseni organisoitua.




Huomatkaa, joulukuun 15. Suomeen? Noille main se varmaankin menee, sillä en oikein usko, että tänä vuonna voin jättää viimeistä viikkoa väliin ja tulla aiemmin Suomeen. 


Tom laittoi yksi päivä ruokaa. Oli aika herkkua. Vaikkakin tulista.







Torstai-illan vodkahyytelöshoti. Hirveän makuisia. Sain alas 1,5 tuollaista ja sitten pyysin, että saan ennemmin juoda vaikka vodkaa ihan suoraan pullosta...



Nandosilla käväistiin perjantaina. Lotta, tämän saa kertoa Antillekin!



Eilisen vaatekriiseilyn jälkeen, joka vieläpä käytiin facebookin chatissa Annin kanssa, lopulta päädyin tähän. Totean vain, että mulla ei oo mitään käyttökelpoisia vaatteita.




Ja tuossa kuva eilisillalta. Rekordeligia, nami!

Tänään en kyllä tosiaan aio liikkua kotoa mihinkään. Huomenna on pakko mennä seminaariin, joten silloin täytynee sitten astua ulos. Eilen oli kyllä loistoilta, mutta nyt väsyttää ja voin vain ihmetellä, että millä ihmeellä olen onnistunut irroittamaan N-näppäimen läppäristäni. On meinaan aika mielenkiintoista kirjoitella tällä koneella, Kai ton voi ihan vaan liimata takaisin? Yritin väliaikaisesti jotain sinitarraa, kun eihän mulla mitään liimaa ole, mutta ei se pitänyt....

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Fresher's Fayre. Once Again.

Lauantain jälkeen otinkin aika rauhallisesti seuraavat kaksi päivää ja lähinna hengasin huoneessani omassa rauhassani. Sunnuntai-iltana katselin kyllä Beckyn ja Tomin kanssa X-factorin ja Downton Abbeyn alakerrassa, mutta muuten pysyttelin omissa oloissani. Oli sellainen fiilis.


Eilen aamulla Becky laittoi viestiä ja komensi mua lähtemään lounaalle. Niinpä raahasin itseni Albert Roadille ja oli kyllä tosi mukava lounas, jonka jälkeen kotiin päästyämme lysähdimme sohvalle ja istuimme siinä läppäriemme kanssa tuntikaupalla kunnes Tom saapui kotiin.

Kumiankkojen ongintaa



Päätimme, että kun kerrankin kellää ei ollut töitä tai mitään muitakaan suunnitelmia, niin teemme yhdessä ruokaa. Niinpä sitten suuntasimme Asdaan ja ostimme enchildatarvikkeet. Tuli muuten aikas hyvää, vaikka Tom ehkä maustaa asteen enemmän kuin mä ja Becky oltais. Jokatapauksessa, Tom on nyt mun ja Beckyn hovikokki. Poikaparka väittää, ettei sitä haittaa, mutta voi olla, että jossain vaiheessa vuotta alkaakin vähän häiritsemään. 





Beckyllä oli töitä seuraavana aamuna, mutta mä ja Tom katseltiin telkkaria ja juotiin valkkaria (ja vähän vodkaakin) vähän pidemmän kaavan mukaan. Pahempaa krapulaa ei kyllä tullut vaikka pieni päänsärky aamulla kyllä meinasi iskeä, mutta aspiriini auttoi nopeasti.


Cheerleading


Tänään siis suuntasimme Beckyn kanssa Ravelin Parkiin Fresher's Fayreen. Joka vuosi siellä tulee käytyä ja otettua vastaan kamala kasa paperia, joita tuskin vilkaisee kotiin päästyään. Fiksua.




Se ero tänä vuonna oli aiempiin, että kerrankin vaivauduin ihan oikeasti jonottamaan Dominosin jonossa. Ja oli kyllä hyvää pizzaa, olisi kannattanut varmaan aiempinakin vuosina käydä hakemassa ilmaista ruokaa. 


Pole dancing society

Liityin ainoastaan Political Unioniin, joka on ilmeisesti uusittu versio Politics & Debating societysta, joka on siis ilmeisesti nyt kuopattu. Vassareilla (ihan kommunisteihin asti) tuntui olevan hirveästi standeja ja oli siellä Conservative Futurekin, mutta en kyllä liittynyt mihinkään muuhun kuin tuohon kaiken kattavaan Political Unioniin, koska en vieläkään yli kahden vuoden jälkeen osaa sanoa, mihin puolueeseen kuuluisin tässä maassa. Mikään niistä ei vaikuta erityisen loistavalta valitettavasti.



Societyja kyllä löytyy yliopistolla ihan laidasta laitaan Dungeons & Dragons porukasta kaikenmaailman urheilu societyihin ja elokuva societyihin. Tom jopa liittyi Poker societyyn. Yrittivät muuten eilen opettaa mua pelaamaan pokeria, mutta eivät tajunneet, että ei tämä ole eka kerta, kun mua opetetaan, enkä vieläkään tajua koko pelistä mitään. Mun korttien shufflaaminen sen sijaan sai kunnioitusta. Kyllä kannatti silloin aikanaan opetella. 





Hukkasimme Tomin jossain vaiheessa ja päätimme Beckyn kanssa lähteä kotiin biitsin kautta. Ranta jo näkyi kun Beckyn puhelin soi ja Tom kyselee, että mihin me kadottiin. Palattiin sitten takaisin hakemaan pikku fresherimme ja menimme sinne biitsille. Uskaltauduin muuten kysymään Tomilta hänen ikäänsä, ja mun pitäisi varmaan lakata kutsumasta häntä pikkuiseksi. Tom kun sattuu olemaan 20 ja vieläpä keväällä syntynyt, joten alle vuoden mua nuorempi. Mut se on silti fresher ja oli se vähän eksyksissä kun jätettiin se yksin sinne puistoon. 






Kiertelimme sitten biitsillä ja kiersimme jotain superpitkää kautta kotiin. Kaikkien jalat ihan muussina, mutta hauskaa oli silti. Puhuttiinkin juuri, että meillä on ihan mieletön yhteishenki verrattuna esim mun viime vuoden kämppään, jossa kuitenkin tunsin tytöt jo valmiiks ja olin niiden ystävä. Mut ehkä se ongelma oli juuri se, että 5 tyttöä samassa talossa on vähän liikaa.

Hullut kämppikset




Beach huts

 Nyt ollaan siis viimein kotona ja pitäisi mennä tonne noiden seuraan kun ei ne muuten jätä mua raúhaan :D Varmaan taas ihan hulvaton ilta tiedossa. Huomenna tosin pitää jaksaa mennä yliopistollakin käymään pikaisesti. Peruskauraa dissertaation tärkeydestähän se luento tulee olemaan ja dissertation supervisorin tapaamista, mutta pakko sinne on mennä.


Vouchers!





                                                              


Kotiin päästyäni löysin mun parin päivän takaiset ebay-ostokseni! Kännykkään tommonen kuori ja Antille joululahja. Lotta, älä vaan näytä tätä Antille!







Sanna oli taas jollain ilmiömäisillä hakutaidoillaan löytänyt uuden suomalaisen Portsmouthista. Kiva saada joku muukin yliopistossa opiskeleva porukkaan nyt kun Karoliinakin meinaa muuttaa sinne Brightoniin. Ja Annin kanssa tietenkin tehdään kaikkea kivaa. Olisko seuraavaks Anna Karenina ja vai baarien kiertelyy Southseassa vai molempii? :)
 

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Suomihetkiä Pompeyssa

Eilen tuli vietettyä iltaa ihanien suomalaisten kanssa Southseassa. Käytiin syömässä ja muutamilla dirnksuilla, ja jotkut kai vähän useammillakin.



Onpa likainen peili






Nää ravintolakuvat nyt on mitä ovat, kun otin ne kännykällä, mutta ei voi mitään.


Fortune Cookies! En ollut koskaan ennen saanut tuollaista!





Oli kyllä jälleen kerran ihan mukava ilta, vaikka vähän potkinkin itseäni tyhmyydestäni. 


Ainoa, mikä hieman säälitti oli tuo uusi pieni kämppikseni, joka muutti meille eilen ja joutui viettämään illan yksinään xboxinsa kanssa. Poikaparka on varmaan 18-vuotias ja aloittelee vasta ensimmäistä vuottaan yliopistossa ja joutui tänne asumaan meidän vanhusten, Beckyn ja mun kanssa. Me kun ei oikein kumpikaan enää innostuta mistään Fresher's weekeistä. Toivottavasti hän nyt nopeasti tutustuu kurssikavereihinsa, koska mä en kyllä jaksa juosta sen kanssa missään opiskelijariennoissa. Juuri ton takia oli niin hyvä asua se ensimmäinen vuosi asuntolassa, siellä väkisinkin tutustui heti ihmisiin ja oli vähän kuin pakotettu käymään bilettämässä. 


Sori Anni, pöllin sun kuvan, mutta tämä oli loistava! Tosiaan joulu-menumainoksia syyskuussa! En kestä. 


Ja niin muuten, huolestuneille tiedoksi, en mä asukaan kenenkään nelikymppisen kanssa täällä! Tyyppi ei ollut päässyt läpi viime vuotta yliopistossa, joten ei nyt sitten enää palaakaan tänne ja saatiin nyt siis tämä ykkösluokkalainen hänen tilalleen. Viimeisestä tyypistä en sitten tiedäkään mitään, en edes koska hän on muuttamassa tänne.