Helmikuuta

Hui! Nythän alkaa olla jo helmikuun puoliväli! Mä niin kovasti ajattelin silloin edellisen postauksen aikoihin, että kouluhommien vähentyessä olisi taas voinut kirjoitellakin vähän ahkerammin, mutta as if! Ekan viikon vain oleskelin ja nautin vapaudesta, sekä kävin miljoonassa tapaamisessa, muunmuassa mun mahdollisen tulevan gradun valvojan kanssa. Seuraava viikko meni sängynpohjalla maaten ihan uupuneena. Luulen vähän, että se kaikki aikaisempi stressi purkautui siinä. Sitten tällä viikolla olikin jo taas uusi deadline. Sen mä palautin tänään.

Southseasta, onneks en oo käynyt kauheasti biitsillä kävelemässä viime aikoina...

Mitäs muuta? Tänne me hukutaan varmaan kohta kaikki tän saaren mukana, tai siltä ainakin tuntuu. Annin kanssa tossa jo yksi päivä mietittiin, että rakentaakohan joku jo arkkia. Mulle ainakin alkaisi vesisade pikkuhiljaa riittämään, vois tulla vaikka super-aikainen kevät tänä vuonna! Tuo taitaa kuitenkin olla turha toivo.

Huomenna on ystävänpäivä ja mulla se kuluu niinkin romanttisesti kuin siivoten mun huonetta ja pesten pyykkiä, koska olen nyt lykännyt molempia ehkä hieman liian kauan... Lauantaina olisi kuitenkin vuorossa Annin synttärien juhlintaa, mikä on tietenkin aina kivaa!

 Ja koska mä en todellakaan jaksanut siirrellä kuvia koneelle, niin nää kuvat mä pöllin täältä

Aikaa

Tällä hetkellä on melko tyhjä olo. Palautin muutama tunti sitten kaksi esseetä ja nyt on ensimmäistä kertaa melkeinpä kahteen kuukauteen (tai oikeastaan neljään kuukauteen) hetki, että voi jopa vähän hengähtää. Mä olin siis fiksusti valinnut syksyksi itselleni kolme kurssia, kun kaikilla muilla oli kaksi. Voin sanoa, että kurssikaverini Marie ja muutama muu ovat nytkin kirjastossa panikoimassa omia esseitään niihin kahteen kurssiinsa, joten mun stressin määrän voinee siitä päätellä. Tilanne oli oikeastaan ennen joulua ihan okei. Etenin ihan hyvää tahtia esseissäni ja ajattelin, että voisin jopa saada jo loman aikana kaiken tehtyä. Juuri ennen joulua sitten kuitenkin sairastuin johonkin ihmevirukseen, joka alkoi hellittää otettaan oikeastaan vasta viime viikon alussa. Kuumeisena ja tukkoisena ei ihan kamalasti tullut koulutöitä mietittyä ja joulu ja uusi vuosikin menivät aikamoisessa horroksessa. Englantiin palattuani korvat olivat lukossa vielä kolme päivää lennon jälkeenkin. Jossain kohdassa alkoi jo unohtua, millaista on olla terve.

Viime viikolla olin jo aikeissa mennä lääkärille, koska kuukauden sairastaminen tuskin on kenelläkään normaalia. Sairaus alkoi kuitenkin selvästi väistyä, joten jätinkin tuon lääkärireissun sittenkin väliin. Vihaan lääkärissä käyntiä ja viime kerrasta on varmaan se kolme ja puoli vuotta, jolloin kävin rekisteröitymässä lääkärille täällä... Oon jopa melko varma, että niillä on edelleen mun asuntolan osoite yhteystietona siellä... Tuosta voinee siis päätellä, että Suomen loma ei nyt ehkä ollut aivan parhaasta päästä. Toisaalta olihan se ainakin kiva sairastaa lämpimässä ja kuivassa sisäilmassa. Englannin kosteassa kylmyydessä se tauti olisikin varmaan jatkunut toisenkin kuukauden.

Nyt on kuitenkin taas asiat kunnossa ja aika mahtava fiilis. Koska tein niin paljon syksyllä, on mulla nyt vain yksi kurssi kevääksi, eli käytännössä kaksi viikkoa pakollisia luentoja viikossa! Toki siihen on ensimmäinen deadline heti ensi kuun puoliväliin ja paljon lukemista joka viikoksi, mutta on se silti vain kolmasosan siitä, mitä tein syksyllä! Lisäksi gradun teko alkaa nyt todenteolla. Pelottavaa! Motivaationa mulla on kuitenkin ollut yksi essee, jonka sain maanantaina takaisin. Sain mun yliopistoaikani ensimmäisen 1stin assessmentista! Tieteistä ynnä muista on toki ihan normaalia saada jotain 90-100 prosenttia, mutta meidän puolella tuollainen 72%, jonka sain on oikeasti aikamoinen harvinaisuus. En tunne ketään joka olisi saanut meillä politiikasta tai historiasta yli 75% mistään (ja siis tämä vain meidän yliopistossa, en osaa muista sanoa mitään, mutta meillä on aika tiukka arvostelu sshls:ssa). Eilen kun viimeistelin esseitäni, pidin tuon upean esseen arvostelua koko ajan nenäni edessä. Aina kun alkoi ottaa päähän kommunismi tai Afghanistan niin katsahdin esseeseen ja alkoi hymyilyttää. Maanantaina olin vähän nolo ja esittelin tuota innoissani kaikille Portersissa... Vähänkö itseäni täynnä? Seuraavaksi voisi vaikka kehystää sen seinällä motivoimaan jatkossakin! En todellakaan usko, että tuollaisia firsteja on jatkossa tulossa, mutta mä olen kyllä niin uskomattoman onnellinen tuosta yhdestäkin!

Opiskelujen ja sairastelun ohella ei tosiaan ole nyt kamalasti muuta tapahtunutkaan. Muutaman kerran olen ollut ulkona muutaman skanditytön kanssa. Tänne on nyt tullut joku norjalaisten hyökkäys ja pari ruotsalaistakin on löytynyt. Yleensä olen aika pihalla, jos ne alkaa puhua keskenään ihmekieliään, mutta välillä pystyn kyllä seuraamaankin! Ehkä tää on ihan hyvää ruotsin kertausta mulle näin monen vuoden tauon jälkeen. Viime viikolla poikkesin Lontoossa moikkaamassa visiitillä olleita Mariaa ja Heidiä. Vietetiin kiva päivä ihan puhtaasti turisteina katsellen kaikkea ja ottaen tyhmiä kuvia. London Dungeons oli muuten aivan upea! Pelotti ihan hirmusti, mutta menisin ehdottomasti uudestaan! Suosittelen!

Viikonloppuna aion nyt hieman hoitaa tuota viime aikoina varjoon jäänyttä sosiaalista puolta elämässäni. Huomenna suuntaan skandien kanssa syömään ulos, perjantaina ajattelin mennä väittelyyn ja Unioniin hengailemaan ja lauantaina näen pitkästä aikaa Annia ja kai Eveliniä myös! Nyt taidan kuitenkin etsiä jonkin hömppäelokuvan katsottavaksi ja nautin huolettomasta illasta ekaa kertaa piiiiitkään aikaan.