keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Last Units of BA

No niin. Palautin esseeni tänään ja flunssakin alkaa pikku hiljaa taittua, vaikka tänä aamuna Tomille jutellessa ääntä ei kyllä ollut taas yhtään. Niistä esseistä ei varmaan sen enempää. Eilisen noin yhdeksän tunnin kirjastossa pakertamisen jälkeen mulle oli lopulta oikeastaan aivan sama, että millaisia ne ovat, kunhan vain saan ne pois silmistäni. Saapa nähdä.

Tänään ajattelin kuitenkin kirjoittaa, jostain vähän iloisemmasta. Nimittäin mun uusista kursseistani, siis niistä, joita en ole vielä onnistunut laiskuudellani möhlimään. Tulin juuri kotiin erittäin onnistuneesta seminaarista ja ajattelin vähän valoittaa, että mitä nämä mun kandin viimeiset pari kurssia käsittelevät.

Slumming it
Aloitetaan politiikan kurssista, jota itseasiassa odotin suuremmalla mielenkiinnolla. Democracy and Democratisation oli tosiaan mun valintani viimeiseksi politiikan kurssiksi. Toista vaihtoehtoa en oiken enää muistakaan, mutta se taisi jotenkin liittyä kriisinhallintaan, sotiin ja sen sellaiseen. D&D oli luonnollinen valinta, koska se liippaa todella läheltä sitä, mitä mun päättötyönikin käsittelee. Pääluennoitsijanakin on mun päättötyöni valvoja Paul. Viime perjantain ensimmäisellä luennolla Paul pistikin pyörimään videon, jossa Vladimir Putin puhuu EU:sta, ihmisoikeuksista, demokratiasta ja siitä kuinka ulkopuoliset puuttuvat Venäjän asioihin. Käytännössä siis täsmälleen mun päättötyöstäni. Videota katsellessa alkoi itseänikin hymyilyttää, sillä tuttua tekstiähän sieltä tuli, olen lukenut samoja juttuja jo kohta vuoden! Totuus on kuitenkin, että valitettavan vähän on tullut mitään kirjoiteltua tai annettua Paulille luettavaksi. Katseet kohtasivat ja yritin epätoivoisesti piiloutua edessä istuvan tyypin selän taakse. Apua.


D&D on rakennettu mukavasti siten, että nämä alkupään luennot käsittelevät tylsää demokratian teoriaa, mutta parin viikon päästä siirrytään case studyihin. Eli puhutaan demokratiasta ja sen luomisesta Espanjassa ja Portugalissa, Latinalaisessa Amerikassa, Etelä-Afrikassa ja entisissä Neuvostoliiton maissa. Should be interesting. Nuo käytännön esimerkit kun yleensä ovat paljon mielenkiintoisempia kuin kuiva teoria. Ensimmäinen seminaari tästä aiheesta mulla on vasta huomenna, mutta jos olen ymmärtänyt oiken  niissä puhutaan enemmänkin juuri tuosta teoriasta, joten onneksi niitä on kuitenkin vain joka toinen viikko.


Historian puolelta joudun aina pitkin hampain valitsemaan valinnaiseni. Totuus on, että mun olisi varmaan kannattanut pudottaa koko historia pois tutkinnostani jo ekana vuonna. Niin paljon olen tuon kanssa tapellut ja suurin osa kursseista on ollut aikamoista shaibaa. Syksyn Ranskan vallankumous oli täydellistä piinaa, enkä oikein vieläkään ymmärrä koko juttua. Olen aika varma, että homman olisi voinut selittää selvemminkni ja vähän harvemmilla ranskan kielisillä sanoilla! Totta puhuen on kuitenkin myönnettävä, että mun kaikkien aikojen eniten vihaamani kurssi oli politiikan puolelta: yhdistetään tylsät lakiensäätämisasiat ja poltiikan teoriat ja ilkeä ja huonosti opettava eukko ja saadaan varmaan kaikkien kurssikaverieni eniten vihaama unit. Policy and Politics.

Olen edelleen sitä mieltä, että se historia olisi voinut olla parempi jättää jo alkumetreillä, mutta tämä nyt aloittamani kurssi saa melkein mielen kääntymään. Paras on selvästi jätetty viimeiseksi. Katsellessani vaihtoehtoja historian special subjectiin, mulla ei oikeastaan ollut paljoa vaihtoehtoja. Merenkulun historia ei kiinnosta pätkääkään, eikä oikein mikään museotavaroiden tutkiminenkaan tms. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi The Making of German Nation. Luulin viime viikkoon asti, että kyseessä on saman tyyppinen kurssi kuin tuo Ranskan vallankumouskin. Eli että siinä käsiteltäisiin lyhyttä aikaväliä: ts. Saksan yhdistymistä 1871. Totuus onkin, että tutkimme saksalaisuuden ja Saksan valtion muutoksia/yhdistymistä, nationalismin roolia Saksassa koko modernin historian ajalta 1800-luvun alusta nykypäivään!

Rakkain Suomesta tuotu asia: glögi!!!

Luennoitsija Matthias on aivan loistava ja hauska tyyppi, jonka saksalainen aksentti ja jotkut väliin heitetyt saksan sanat on ihania. Tämän päiväisen seminaarin jälkeen tekisi mieli vain ottaa ja lähteä Saksaan. Lyypekkiin, Berliiniin ... ihan mihin vain! Täytyykin kysellä Virvalta tänään, että onhan meidän Kölnin reissu edelleen tapahtumassa! Seminaariin pitäisi valmistella parin viikon päähän esitelmä, josta varmaankin tuskailen lähempänä kuten yleensäkin.

Siinä ne ovat, kasa esseitä viime yöltä. Lähdin kirjastosta 11 jälkeen illalla.
Sen verran täytyy vielä antaa yliopistolle pointseja, että kerrankin on ajateltu asiat järkevästi. Mulla ei ole mitään muuta assessmentia näihin kursseihin ennen toukokuuta kuin tuo esitelmän pito. Ihanasti ajateltu, että meille annetaan rauha tehdä päättötyö loppuun ja sitten vasta tarvitsee murehtia näistä. Toukokuussahan voi jo vaikka mennä biitsille kirjoittamaan.

Tänään otan rennosti ja suuntaan ehkä Portersiinkin parille, koska olen ollut aika epäsosiaalinen viime päivät. Huomenna voisi alkaa kirjoitella päättötyötä/ kesätyöhakemuksia/ maisterin ohjelmiin hakuja niin tai alkaa suunnitella sitä esitelmää. Hah ja mä kun aattelin, että noiden esseiden jälkeen voi levähtää. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti