Pitäisi, pitäisi...

Pitäisi opiskella. Tälläkin hetkellä. Alle viikko aikaa vääntää kaksi esseetä ja olen tuskin aloittanut kumpaakaan. Loppujen lopuksi ei kamalasti harmita se, että joululomalla tuli unohdettua koko yliopisto, sillä loma tuli ihan tarpeeseen. Kaikki olisikin ihan ok, jollen olisi tullut kipeäksi viime viikon lopulla. Nyt ei ole ajatus kulkenut sitä normaalia vähääkään, enkä ole saanut tehtyä mitään. Lento- ja junamatkat tiistaina olivat yhtä kidutusta ja kotiin päästyäni kaaduin sänkyyn ja vain nukuin. Nyt kaksi päivää myöhemmin en ole saanut edes purettua laukkuani. Saatika sitten opiskeltua. Olo alkaa pikkuhiljaa helpottaa, joten toivottavasti tämä vielä korjaantuisi. Huomenna pitää mennä luennolle ja illalla suunnittelemaan Katjan polttareita, mutta sen jälkeen aionkin linnoittautua huoneeseeni niin kauaksi aikaa, että saan kaiken tehtyä. Valvon sitten vaikka yötkin näiden esseiden parissa.

Hei hei Matku

Olin alkuviikosta ihan sad, että joutuisin lentämään kipeänä :(

Tänään kävin Annin kanssa lounaalla Nandosilla ja toimitin samalla ruisleivät perille. Harmittaa, että on tässä näin paljon näitä kouluhommia, että pitää tuntea syyllisyyttä kaverienkin näkemisestä!

Buranaa kului matkalla, ja noi ruispalat on Annin. Piti ostaa itsellekin, mutta painorajat alkoivat tulla vastaan, enkähän mä ees niin suuri ruisleivän ystävä ole :)

Gunwharfista löytyi mulle tommonen pieni paatti. 

En tiedä, johtuuko tästä taudista, jostain normaalista hormonipiikistä, siitä että oon muuttumassa ihan herkkikseksi vaiko siitä että tiedän että edessä on pitkä ja rankka kevät, mutta oikeastaan ekaa kertaa koskaan olisin ihan mieluusti voinut jäädä Suomeen ja piiloutua johonkin Matkun metsään. Itku meinasi tulla kentällä kun mietin, että äitiäkin näkee seuraavan kerran vasta kesällä ja vieläkin vähän meinaan herkistyä. Ei täälläkään kuitenkaan mikään sinänsä vialla ole. Olen aina tähän asti sanonut, että mua ei ole kertaakaan kaduttanut tulla tänne opiskelemaan ja että jos joskus olen katunut Englantiin muuttoa niin se onkin ennemmin johtunut koulun ulkopuolisista asioista, yleensä joistain ihmisistä, mutta nyt kyllä ahdistaa tuo koulu sen verran, että ekaa kertaa vähäsen kaduttaa. Suomessa mä olisin hyvin voinut lykätä valmistumista vuosia, ja tehdä rauhassa kursseja. Toisaalta itseni tuntien en olisi sitten varmaan koskaan valmistunut, ainakin nyt tuntuu, että venyttäisin mielelläni maailman loppuun tuon päättötyön tekoa. Loppujen lopuksi se ei edes ole sen kummempi homma kuin muutaman normaalin esseen kirjoitus, ongelma onkin mun korvieni välissä. 40 opintopistettä on aivan mielettömästi ja olen onnistunut mielessäni tekemään tuosta niin pelottavan hirviön, että en oikein meinaa uskaltaa edes avata wordissa niitä tiedostoja, joissa on jotain päättötyöhön liittyvää.

Saa nähdä, miten saan tässä itseni kerättyä, mutta nyt seuraavan viikon paiskin kuitenkin parin ihan normaalin esseen kimpussa.

PS. Tästä lähin on totuttava vallan näihin laadukkaisiin kännykäkuviin. Onnistuin nimittäin taas rikkomaan kamerani. Mulle ei pitäisi antaa sellaisia ollenkaan, koska ne ei selvästikään selviä mun käsittelyssäni.