torstai 31. tammikuuta 2013

This week

Mulla on nyt jotenkin ollut tosi kiire eikä minkäänlaista inspiraatioita kirjoittaa yhtään mitään tänne, mutta ajattelin nyt jotain kertoa ennen lauantaita ja polttareita. Tuntuu, että tässä kohtaa kun pitäisi kirjoittaa tänne jotain kuulumisia, unohdan täysin mitä viimeisen viikon aikana on tapahtunut!


Viime perjantaina meillä oli pieni pampering afternoon Virvalla. Anni tuli tekemään muutamia hoitoja ja mäkin sain taas ripseni kiharrettua ja värjättyä. Hemmottelun jälkeen siirryimme luonnollisesti Portersiin, josta jatkettiin iltaa vielä pikaisesti 5th Hantsiin, mikä on aina huono idea. Jos olet siinä vaiheessa iltaa, että kaikki muut paikat alkavat olla kiinni paitsi 5th Hants, niin mene enemmin kotiin. Sunnuntaiaamu oli hieman kankeahko, mutta iltapäivällä kävin jo kaupassa, tiskailin ja tein lasagnea, jota riittikin sitten puoleen viikkoon asti.


Alkuviikko meni sitä esitelmää stressaillessa. Saatan olla aika laiska esseideni kanssa ja jättää niiden tekemisen viime tinkaan, mutta jos teen jotain ryhmässä, pyrin tekemään sen ajoissa ja hyvin. Niinpä nytkin olin viikkoa aiemmin lukenut aika hyvin aiheesta ja tehnyt suunnitelmia, että miten homma kannattaisi jakaa meidän kolmen kesken. Ainoa ongelma oli, että kaksi muuta eivät olleet tehneet oikein mitään. Maanantaina istuin kirjastossa yli 5 tuntia, suurimman osan ajasta odotellen, että tytöt vaivautuivat paikalle kertomaan, että eivät olleet oikein vieläkään lukeneet. Tässä vaiheessa aloin jo olla aika diktaattorin asemassa ja kerroin melko suoraan kummallekin, mitä kannattaa lukea, ja mitä sanovat.

No esitelmä meni onneksi ihan ok. Luennoitsija nyökkäili ja hymyili paljon, joten otan sen positiivisena merkkinä. Lisäksi hän kehui meidän pääkysymystä, joka esitettiin keskustelua varten. Siis mun keksimääni kysymystä!

Keskiviikkona illalla poikkesin taas vaihteeksi Portersiin sanomaan moikat Larrylle, joka lähti pariksi viikoksi töihin Norjaan ja isälleen, joka lähti määrittelemättömän pitkälle lomalle Kanarialle. Luultavasti kuulemma ainakin vuodeksi tai pariksi! Kelpais mullekin!


Huomenna olisi aamusta luvassa hieronta Farehamissa Annin koululla, luento ja illalla väittely yliopistolla siitä, tulisiko Britannian pysyä EU:ssa. Pitäisi olla mielenkiintoista. Niin ja tosiaan lauantaina otetaan suunta kohti Brightonia ja Katjan polttareita. Sain hääkutsunkin lauantaina ja elämäni ensimmäisen kerran sellaisen, jossa luki "Niina +1", tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa, että menen ihan yksin haha!

3 kommenttia:

  1. +1 :DD haha tällä hetkellä vaikuttaa, että menen ihan yksin haha!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Aika ilkeetä nauraa mun kyvyttömyydelle löytää deitti. (tai saada sellanen joskus ilmostuun sovitusti paikalle)

      Poista
    2. siis ilmestyyn. En osaa enää ees suomee.

      Poista