 |
| Southseasta, onneks en oo käynyt kauheasti biitsillä kävelemässä viime aikoina... |
Ja koska mä en todellakaan jaksanut siirrellä kuvia koneelle, niin nää kuvat mä pöllin täältä
torstai 13. helmikuuta 2014
Helmikuuta
Hui! Nythän alkaa olla jo helmikuun puoliväli! Mä niin kovasti ajattelin silloin edellisen postauksen aikoihin, että kouluhommien vähentyessä olisi taas voinut kirjoitellakin vähän ahkerammin, mutta as if! Ekan viikon vain oleskelin ja nautin vapaudesta, sekä kävin miljoonassa tapaamisessa, muunmuassa mun mahdollisen tulevan gradun valvojan kanssa. Seuraava viikko meni sängynpohjalla maaten ihan uupuneena. Luulen vähän, että se kaikki aikaisempi stressi purkautui siinä. Sitten tällä viikolla olikin jo taas uusi deadline. Sen mä palautin tänään.
Mitäs muuta? Tänne me hukutaan varmaan kohta kaikki tän saaren mukana, tai siltä ainakin tuntuu. Annin kanssa tossa jo yksi päivä mietittiin, että rakentaakohan joku jo arkkia. Mulle ainakin alkaisi vesisade pikkuhiljaa riittämään, vois tulla vaikka super-aikainen kevät tänä vuonna! Tuo taitaa kuitenkin olla turha toivo.
Huomenna on ystävänpäivä ja mulla se kuluu niinkin romanttisesti kuin siivoten mun huonetta ja pesten pyykkiä, koska olen nyt lykännyt molempia ehkä hieman liian kauan... Lauantaina olisi kuitenkin vuorossa Annin synttärien juhlintaa, mikä on tietenkin aina kivaa!
Ja koska mä en todellakaan jaksanut siirrellä kuvia koneelle, niin nää kuvat mä pöllin täältä
Ja koska mä en todellakaan jaksanut siirrellä kuvia koneelle, niin nää kuvat mä pöllin täältä
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Aikaa
Tällä hetkellä on melko tyhjä olo. Palautin muutama tunti sitten kaksi esseetä ja nyt on ensimmäistä kertaa melkeinpä kahteen kuukauteen (tai oikeastaan neljään kuukauteen) hetki, että voi jopa vähän hengähtää. Mä olin siis fiksusti valinnut syksyksi itselleni kolme kurssia, kun kaikilla muilla oli kaksi. Voin sanoa, että kurssikaverini Marie ja muutama muu ovat nytkin kirjastossa panikoimassa omia esseitään niihin kahteen kurssiinsa, joten mun stressin määrän voinee siitä päätellä. Tilanne oli oikeastaan ennen joulua ihan okei. Etenin ihan hyvää tahtia esseissäni ja ajattelin, että voisin jopa saada jo loman aikana kaiken tehtyä. Juuri ennen joulua sitten kuitenkin sairastuin johonkin ihmevirukseen, joka alkoi hellittää otettaan oikeastaan vasta viime viikon alussa. Kuumeisena ja tukkoisena ei ihan kamalasti tullut koulutöitä mietittyä ja joulu ja uusi vuosikin menivät aikamoisessa horroksessa. Englantiin palattuani korvat olivat lukossa vielä kolme päivää lennon jälkeenkin. Jossain kohdassa alkoi jo unohtua, millaista on olla terve.
Viime viikolla olin jo aikeissa mennä lääkärille, koska kuukauden sairastaminen tuskin on kenelläkään normaalia. Sairaus alkoi kuitenkin selvästi väistyä, joten jätinkin tuon lääkärireissun sittenkin väliin. Vihaan lääkärissä käyntiä ja viime kerrasta on varmaan se kolme ja puoli vuotta, jolloin kävin rekisteröitymässä lääkärille täällä... Oon jopa melko varma, että niillä on edelleen mun asuntolan osoite yhteystietona siellä... Tuosta voinee siis päätellä, että Suomen loma ei nyt ehkä ollut aivan parhaasta päästä. Toisaalta olihan se ainakin kiva sairastaa lämpimässä ja kuivassa sisäilmassa. Englannin kosteassa kylmyydessä se tauti olisikin varmaan jatkunut toisenkin kuukauden.
Nyt on kuitenkin taas asiat kunnossa ja aika mahtava fiilis. Koska tein niin paljon syksyllä, on mulla nyt vain yksi kurssi kevääksi, eli käytännössä kaksi viikkoa pakollisia luentoja viikossa! Toki siihen on ensimmäinen deadline heti ensi kuun puoliväliin ja paljon lukemista joka viikoksi, mutta on se silti vain kolmasosan siitä, mitä tein syksyllä! Lisäksi gradun teko alkaa nyt todenteolla. Pelottavaa! Motivaationa mulla on kuitenkin ollut yksi essee, jonka sain maanantaina takaisin. Sain mun yliopistoaikani ensimmäisen 1stin assessmentista! Tieteistä ynnä muista on toki ihan normaalia saada jotain 90-100 prosenttia, mutta meidän puolella tuollainen 72%, jonka sain on oikeasti aikamoinen harvinaisuus. En tunne ketään joka olisi saanut meillä politiikasta tai historiasta yli 75% mistään (ja siis tämä vain meidän yliopistossa, en osaa muista sanoa mitään, mutta meillä on aika tiukka arvostelu sshls:ssa). Eilen kun viimeistelin esseitäni, pidin tuon upean esseen arvostelua koko ajan nenäni edessä. Aina kun alkoi ottaa päähän kommunismi tai Afghanistan niin katsahdin esseeseen ja alkoi hymyilyttää. Maanantaina olin vähän nolo ja esittelin tuota innoissani kaikille Portersissa... Vähänkö itseäni täynnä? Seuraavaksi voisi vaikka kehystää sen seinällä motivoimaan jatkossakin! En todellakaan usko, että tuollaisia firsteja on jatkossa tulossa, mutta mä olen kyllä niin uskomattoman onnellinen tuosta yhdestäkin!
Opiskelujen ja sairastelun ohella ei tosiaan ole nyt kamalasti muuta tapahtunutkaan. Muutaman kerran olen ollut ulkona muutaman skanditytön kanssa. Tänne on nyt tullut joku norjalaisten hyökkäys ja pari ruotsalaistakin on löytynyt. Yleensä olen aika pihalla, jos ne alkaa puhua keskenään ihmekieliään, mutta välillä pystyn kyllä seuraamaankin! Ehkä tää on ihan hyvää ruotsin kertausta mulle näin monen vuoden tauon jälkeen. Viime viikolla poikkesin Lontoossa moikkaamassa visiitillä olleita Mariaa ja Heidiä. Vietetiin kiva päivä ihan puhtaasti turisteina katsellen kaikkea ja ottaen tyhmiä kuvia. London Dungeons oli muuten aivan upea! Pelotti ihan hirmusti, mutta menisin ehdottomasti uudestaan! Suosittelen!
Viikonloppuna aion nyt hieman hoitaa tuota viime aikoina varjoon jäänyttä sosiaalista puolta elämässäni. Huomenna suuntaan skandien kanssa syömään ulos, perjantaina ajattelin mennä väittelyyn ja Unioniin hengailemaan ja lauantaina näen pitkästä aikaa Annia ja kai Eveliniä myös! Nyt taidan kuitenkin etsiä jonkin hömppäelokuvan katsottavaksi ja nautin huolettomasta illasta ekaa kertaa piiiiitkään aikaan.
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Kulttuurieroja
Olen ollut vasta vähän reilun vuorokauden Suomessa, mutta nyt on pakko tehdä tällainen päivitys, koska olen muutamassa asiassa omaksunut brittikulttuurin vähän liian hyvin! Tässä muutama asia, joissa olen huomannut muuttuneeni viimeisten vuosien varrella:
1. Kylmyys:
Tästä voisi luulla, että tarkoitan Suomen kylmyyttä, mutta ei tosiaankaan! Päinvastoin. Vietin viime yön pyörien sängyssäni kuumissani ja eilenkin heti kotiin päästyäni jouduin heittämään sukkahousut ja pitkähihaisen pois. Täällähän on aivan uskomattoman lämmin sisätiloissa! Englannissa mun ei tulisi mieleenkään liikkua ilman villasukkia ja neuleita tai huppareita. Ei vaikka lämmitys olisi päällä. Jotenkin se hiipivän kylmänkosteus tekee mahdottomaksi tällaisen lämpöisyyden. En meinaa millään uskoa, että eilen lämmitetty takka täällä edelleen hohkaa lämpöä. Patterissa ei kauaa varaus säily. Äiti on pitänyt mua ihan hulluna, koska yleensä vaadin, että mun huoneeni pitää talvella olla aivan uskomattoman lämmin ja siksi täällä onkin aivan järkyttävä kasa polttopuita valmiina - niitä en kyllä tule ihan heti vielä ottamaan käyttöön.
2. Lumi:
Tämä ei tavallaan liity eroihin, joita olen huomannut itsessäni. Lähinnä vain huvitti, että tänne tultuani sain heti kuulla kuinka tulee musta joulu ja lunta ei ole ollenkaan. Kyllä täällä kuitenkin mun mielestäni ihan pienen pieniä nökäreitä lunta näkyi paikka paikoin, jotka Englannissa olisivat varmasti jo riittäneet lentokenttien sulkemiseen, ruokakauppojen tyhjentämiseen ja vapaapäiviin kouluista ja työpaikoilta. Koitin inttää, että onhan toi lunta. Se ei kuulemma kuitenkaan riitä, pitää tulla lisää, että saadaan valkoinen joulu.
3. Saisinko/Voisinko saada:
Tämä on jo vanhempi juttu, mutta olen huomannut, että mun on nykyisin aivan mahdotonta tilata esimerkiksi baarissa juotavaa Suomessa ilman, että saan outoja katseita. Kysyn yleensä jotakin tyyliin "Hei! Saisinko yhden oluen, kiitos". Vastaukseksi saan hölmistyneen katseen ja vastauksen, josta selviää, että minua pidetään siinä tilanteessa täysin vajaana: "Ööö... No tietenkin saat? Mikset sais?". Jotenkin vain on nykyään mahdotonta mennä tiskille ja sano vain: "Yks olut". Englannissa en välttämättä edes saisi sitä oluttani tuollaisen uskomattoman röyhkeyden jälkeen.
4. Autolla ajo:
Kolme ja puoli vuotta siinä meni, mutta viimeinkin mua hieman pelottaa auton rattiin tarttuminen. Vielä sitä ei ole tapahtunut, mutta eiköhän tässä kolmen viikon aikana vielä sellainenkin päivä tule, jolloin joudun lähtemään jonnekin ajelemaan. Ensinnäkään en ole ajanut talviaikaan (nyt on talvi vaikkei sitä lunta olisikaan!) sitten viime joulun! Toisekseen jos mulla oli jo kesällä pieniä vaikeuksia muistaa, kummalla puolella tietä sitä oikein kuuluikaan ajaa, niin nyt alan oikeasti olla jo aika sekaisin. Tajusin sen pari viikkoa sitten kun autossa istuessani mietin, että hetkonen ajetaanko me nyt oikealla puolella tietä kun tämä tuntuu niin luonnolliselta. Ehei, edelleen ajettiin vasemmalla puolen, mutta en vain osannut kuvitella liikenteen kulkevan toisinpäin. Joten varoituksen sananen: jos Forssan seudulla joku hullu ajelee väärällä puolella tietä, niin se olen luultavasti sitten mä.
5. Anglismit ja englannin sekoittaminen puheeseen:
Tätä mä en jostain syystä ollut huomannut kunnolla puhuessani Englannissa asuvien suomalaisten kaverieni kanssa. Se varmaan johtuu siitä, että siellä me vähän jokainen sekoitetaan kahta kieltä puheessa. Täällä kuitenkin tuntuu jotenkin väärältä heitellä kielestä toiseen. Kyllä mulla ihan ennen Englantiin muuttoakin oli välillä suomen sanat hukassa, mutta varsinkin eilen tuntui, että jatkuvasti teki mieli heittää englantia väliin. Tämän uskoisin kuitenkin helposti korjautuvan muutamalla Suomen viikolla kun ei ole mahdollisuuttakaan höpöttää englanniksi.
Nämä muistin nyt, mutta näitä tulee aivan varmasti lisää vielä näiden viikkojen aikana. Nyt mä kuitenkin suuntaan nukkumaan, eilinen matkustaminen vei täysin voimat ja nyt tekee mieli vain nukkua.
1. Kylmyys:
Tästä voisi luulla, että tarkoitan Suomen kylmyyttä, mutta ei tosiaankaan! Päinvastoin. Vietin viime yön pyörien sängyssäni kuumissani ja eilenkin heti kotiin päästyäni jouduin heittämään sukkahousut ja pitkähihaisen pois. Täällähän on aivan uskomattoman lämmin sisätiloissa! Englannissa mun ei tulisi mieleenkään liikkua ilman villasukkia ja neuleita tai huppareita. Ei vaikka lämmitys olisi päällä. Jotenkin se hiipivän kylmänkosteus tekee mahdottomaksi tällaisen lämpöisyyden. En meinaa millään uskoa, että eilen lämmitetty takka täällä edelleen hohkaa lämpöä. Patterissa ei kauaa varaus säily. Äiti on pitänyt mua ihan hulluna, koska yleensä vaadin, että mun huoneeni pitää talvella olla aivan uskomattoman lämmin ja siksi täällä onkin aivan järkyttävä kasa polttopuita valmiina - niitä en kyllä tule ihan heti vielä ottamaan käyttöön.
2. Lumi:
Tämä ei tavallaan liity eroihin, joita olen huomannut itsessäni. Lähinnä vain huvitti, että tänne tultuani sain heti kuulla kuinka tulee musta joulu ja lunta ei ole ollenkaan. Kyllä täällä kuitenkin mun mielestäni ihan pienen pieniä nökäreitä lunta näkyi paikka paikoin, jotka Englannissa olisivat varmasti jo riittäneet lentokenttien sulkemiseen, ruokakauppojen tyhjentämiseen ja vapaapäiviin kouluista ja työpaikoilta. Koitin inttää, että onhan toi lunta. Se ei kuulemma kuitenkaan riitä, pitää tulla lisää, että saadaan valkoinen joulu.
3. Saisinko/Voisinko saada:
Tämä on jo vanhempi juttu, mutta olen huomannut, että mun on nykyisin aivan mahdotonta tilata esimerkiksi baarissa juotavaa Suomessa ilman, että saan outoja katseita. Kysyn yleensä jotakin tyyliin "Hei! Saisinko yhden oluen, kiitos". Vastaukseksi saan hölmistyneen katseen ja vastauksen, josta selviää, että minua pidetään siinä tilanteessa täysin vajaana: "Ööö... No tietenkin saat? Mikset sais?". Jotenkin vain on nykyään mahdotonta mennä tiskille ja sano vain: "Yks olut". Englannissa en välttämättä edes saisi sitä oluttani tuollaisen uskomattoman röyhkeyden jälkeen.
4. Autolla ajo:
Kolme ja puoli vuotta siinä meni, mutta viimeinkin mua hieman pelottaa auton rattiin tarttuminen. Vielä sitä ei ole tapahtunut, mutta eiköhän tässä kolmen viikon aikana vielä sellainenkin päivä tule, jolloin joudun lähtemään jonnekin ajelemaan. Ensinnäkään en ole ajanut talviaikaan (nyt on talvi vaikkei sitä lunta olisikaan!) sitten viime joulun! Toisekseen jos mulla oli jo kesällä pieniä vaikeuksia muistaa, kummalla puolella tietä sitä oikein kuuluikaan ajaa, niin nyt alan oikeasti olla jo aika sekaisin. Tajusin sen pari viikkoa sitten kun autossa istuessani mietin, että hetkonen ajetaanko me nyt oikealla puolella tietä kun tämä tuntuu niin luonnolliselta. Ehei, edelleen ajettiin vasemmalla puolen, mutta en vain osannut kuvitella liikenteen kulkevan toisinpäin. Joten varoituksen sananen: jos Forssan seudulla joku hullu ajelee väärällä puolella tietä, niin se olen luultavasti sitten mä.
5. Anglismit ja englannin sekoittaminen puheeseen:
Tätä mä en jostain syystä ollut huomannut kunnolla puhuessani Englannissa asuvien suomalaisten kaverieni kanssa. Se varmaan johtuu siitä, että siellä me vähän jokainen sekoitetaan kahta kieltä puheessa. Täällä kuitenkin tuntuu jotenkin väärältä heitellä kielestä toiseen. Kyllä mulla ihan ennen Englantiin muuttoakin oli välillä suomen sanat hukassa, mutta varsinkin eilen tuntui, että jatkuvasti teki mieli heittää englantia väliin. Tämän uskoisin kuitenkin helposti korjautuvan muutamalla Suomen viikolla kun ei ole mahdollisuuttakaan höpöttää englanniksi.
Nämä muistin nyt, mutta näitä tulee aivan varmasti lisää vielä näiden viikkojen aikana. Nyt mä kuitenkin suuntaan nukkumaan, eilinen matkustaminen vei täysin voimat ja nyt tekee mieli vain nukkua.
perjantai 6. joulukuuta 2013
96 years
Aloin eilen miettimaan, etta miten mun on tullut vietettya mun viimeiset kolme ulkosuomalaista itsenaisyyspaivaani. Jotenkin itsenaisyyspaiva sai aivan erilaisen merkityksen ulkomaille muuton yhteydessa. Linnanjuhlat, jotka normaalisti olivat suorastaan automaatio, ovat muodostuneet mulle suoranaiseksi obsessioksi ja YLE Areenan on turha koskaan kuvitella lopettavansa niiden suorana nayttamista ulkomaille. Ylipaataan koko paivasta on tullut huomattavasti tarkeampi taalla ollessa.
2010.
Mun ensimmainen vuoteni Englannissa. Muistan, etta ensimmaisena opiskeluvuotenani mulla oli melko hankala marraskuu. Jotenkin ikava alkoi parin kuukauden jalkeen painaa kovemmin ja kaikki teinidraamat asuntolassa painoivat paalle. Joulukuussa kuitenkin piristyin. Tiesin, etta kotiin paasyyn oli vain vahan aikaa ja etta siten paasisin hetkeksi hengahtamaan kaikesta siita draamasta. Itsenaisyyspaivan aikaan mulla ei viela tietenkaan ollut mitaan tietoa lumikaaoksesta tai perutusta lennosta, joten juhlin ilolla itsenaisyyspaivaa... yksin huoneessani katsellen linnanjuhlia. Kavaisin lukemassa blogikirjoitustani noilta ajoilta (voi nolous) ja nakojaan mua on silloin lahinna harmittanut se, etta Tarja oli mennyt jattamaan Tonava kaunoisen ohjelmistosta! Edelleen harmittaa, onhan se mun lemppari klassinen biisi!
2011.
Toinen vuosi Englannissa, Olin juuri kuukautta ennen saanut ekaa kertaa vieraikseni kotoa aidin, siskoni ja veljeni. Hieman tuon jalkeen mulle selvisi ekaa kertaa, etta taalla on muitakin suomalaisia ja paasin myos tapaamaan heita. Itse asiassa mun syy tavata Virva ekaa kertaa, oli maksaa deposit itsenaisyyspaivan dinnerille ja valita, mita aioin syoda. Enrique tykkaa kertoa, kuinka ujona ja hiljaisena ma saavuin paikalle ja kuinka lopulta muutaman siiderin jalkeen sita juttua alkoi tulla - ja se hopotys ei ole tainnut vielakaan loppua.... Itsenaisyyspaivan taisin jalleen viettaa omissa oloissani lapparin ja herkkujen kanssa, mutta paasin juhlimaan Suomen itsenaisyytta muiden ulkosuomalaisten kanssa illalliselle ja siita tama kaikki vahan niinkuin lahti. Aivan kasittamatonta, etta tuosta kaikesta on kaksi vuotta! Mun on todella hankala kuvitella, missa olisin tai mita tekisin ilman naita ihmisia, joita olen tavannut. Eika siihen edes kuulu pelkastaan ulkosuomalaiset, olen tavannut niin paljon paikallisia naiden suomalaisten ystavieni kautta, etta tunnen kuuluvani tanne paljon enemman kuin koskaan tunsin kun hengasin vain muiden opiskelijoiden kanssa. 2011 loppuvuodesta mun blogini aikalailla hiljeni, koska mulla ilmeisesti oli muuta tekemista, joten sielta ei loydy mitaan lisavalaistusta tuon ajan tapahtumiin.
2012.
Kolmas vuosi. Olin viettanyt oikeastaan koko aiemman viikonkin taalla Conroyilla Ellia vahtimassa ja itsenaisyyspaivana pyysin kylaan Essin, Annin, Tomin ja Adamin juhlistamaan itsenaisyyspaivaa. Meilla oli tosi kivaa, mutta mun pieni (lue melko suuri) obsessioni noihin linnanjuhliin johti siihen, etta totesin tuon jalkeen viettavani itsenaisyyspaivan omassa rauhassani, koska muuten mun huomioni siirtyy pois siita tarkeimmasta eli niista puvuista! Enka siis todellakaan syyta ketaan muuta vaan ihan sita, etta mulla on ehka hieman epaterve suhtautuminen noihin juhlallisuuksiin - pakko nahda jokainen puku. Itsenaisyyspaivan dinner kuului tietenkin jalleen kuvioon, tosin tuolloin jo marraskuun viimeisena paivana jolloin poseerasimme tyttojen kanssa Movemberin kunniaksi viiksilla varustautuneina. Blogi oli jalleen herannyt eloon viime vuonna ja nakojaan aika oli kullannut muistot, ja olin unohtanut taysin tuon minun ja Virvan gini-illan 5.12.: Tuksua, Matti Nykasta ja kaikkea muuta... Voi meita hopsoja.
2013.
Tana vuonna kiirehdin kotiin yliopistolta, jotta paasin katsomaan linnajuhlta alusta alkain. Ensimmainen reilu tunti istukeltiin Ellin kanssa mussuttaen juustonaksuja ja naureskellen puvuille. Virva liittyi seuraamme toista paastyaan ja vietettiin oikeasti todella mukava ja rauhallinen ilta ensin "linnan"juhlien kanssa ja sitten Tuntemattoman sotilaan, joka kivasti nakyi jopa ulkomaille Iltasanomien nettipalvelusta! Huomenna on taas vuorossa itsenaisyyspaivan dinner, enka voi millaan uskoa, etta olen tuntenut nama ihanat ulkosuomalaiset jo reilut kaksi vuotta ja asunut taalla lahes 3,5 vuotta! Apua, ma oon vanha! ;)
Tampereen mellakointia ja mielenosoituksia taalla on ihmetelty puolin ja toisin. Ei kuulosta lainkaan Suomelta. Koittakaas nyt tulla toimeen siella tallaisena paivana. Tulkaa vaikka tanne katsomaan luokkajakoa, jos oikeasti uskotte sellaisen loytyvan Suomesta...
2010.
Mun ensimmainen vuoteni Englannissa. Muistan, etta ensimmaisena opiskeluvuotenani mulla oli melko hankala marraskuu. Jotenkin ikava alkoi parin kuukauden jalkeen painaa kovemmin ja kaikki teinidraamat asuntolassa painoivat paalle. Joulukuussa kuitenkin piristyin. Tiesin, etta kotiin paasyyn oli vain vahan aikaa ja etta siten paasisin hetkeksi hengahtamaan kaikesta siita draamasta. Itsenaisyyspaivan aikaan mulla ei viela tietenkaan ollut mitaan tietoa lumikaaoksesta tai perutusta lennosta, joten juhlin ilolla itsenaisyyspaivaa... yksin huoneessani katsellen linnanjuhlia. Kavaisin lukemassa blogikirjoitustani noilta ajoilta (voi nolous) ja nakojaan mua on silloin lahinna harmittanut se, etta Tarja oli mennyt jattamaan Tonava kaunoisen ohjelmistosta! Edelleen harmittaa, onhan se mun lemppari klassinen biisi!
2011.
Toinen vuosi Englannissa, Olin juuri kuukautta ennen saanut ekaa kertaa vieraikseni kotoa aidin, siskoni ja veljeni. Hieman tuon jalkeen mulle selvisi ekaa kertaa, etta taalla on muitakin suomalaisia ja paasin myos tapaamaan heita. Itse asiassa mun syy tavata Virva ekaa kertaa, oli maksaa deposit itsenaisyyspaivan dinnerille ja valita, mita aioin syoda. Enrique tykkaa kertoa, kuinka ujona ja hiljaisena ma saavuin paikalle ja kuinka lopulta muutaman siiderin jalkeen sita juttua alkoi tulla - ja se hopotys ei ole tainnut vielakaan loppua.... Itsenaisyyspaivan taisin jalleen viettaa omissa oloissani lapparin ja herkkujen kanssa, mutta paasin juhlimaan Suomen itsenaisyytta muiden ulkosuomalaisten kanssa illalliselle ja siita tama kaikki vahan niinkuin lahti. Aivan kasittamatonta, etta tuosta kaikesta on kaksi vuotta! Mun on todella hankala kuvitella, missa olisin tai mita tekisin ilman naita ihmisia, joita olen tavannut. Eika siihen edes kuulu pelkastaan ulkosuomalaiset, olen tavannut niin paljon paikallisia naiden suomalaisten ystavieni kautta, etta tunnen kuuluvani tanne paljon enemman kuin koskaan tunsin kun hengasin vain muiden opiskelijoiden kanssa. 2011 loppuvuodesta mun blogini aikalailla hiljeni, koska mulla ilmeisesti oli muuta tekemista, joten sielta ei loydy mitaan lisavalaistusta tuon ajan tapahtumiin.
2012.
Kolmas vuosi. Olin viettanyt oikeastaan koko aiemman viikonkin taalla Conroyilla Ellia vahtimassa ja itsenaisyyspaivana pyysin kylaan Essin, Annin, Tomin ja Adamin juhlistamaan itsenaisyyspaivaa. Meilla oli tosi kivaa, mutta mun pieni (lue melko suuri) obsessioni noihin linnanjuhliin johti siihen, etta totesin tuon jalkeen viettavani itsenaisyyspaivan omassa rauhassani, koska muuten mun huomioni siirtyy pois siita tarkeimmasta eli niista puvuista! Enka siis todellakaan syyta ketaan muuta vaan ihan sita, etta mulla on ehka hieman epaterve suhtautuminen noihin juhlallisuuksiin - pakko nahda jokainen puku. Itsenaisyyspaivan dinner kuului tietenkin jalleen kuvioon, tosin tuolloin jo marraskuun viimeisena paivana jolloin poseerasimme tyttojen kanssa Movemberin kunniaksi viiksilla varustautuneina. Blogi oli jalleen herannyt eloon viime vuonna ja nakojaan aika oli kullannut muistot, ja olin unohtanut taysin tuon minun ja Virvan gini-illan 5.12.: Tuksua, Matti Nykasta ja kaikkea muuta... Voi meita hopsoja.
Tana vuonna kiirehdin kotiin yliopistolta, jotta paasin katsomaan linnajuhlta alusta alkain. Ensimmainen reilu tunti istukeltiin Ellin kanssa mussuttaen juustonaksuja ja naureskellen puvuille. Virva liittyi seuraamme toista paastyaan ja vietettiin oikeasti todella mukava ja rauhallinen ilta ensin "linnan"juhlien kanssa ja sitten Tuntemattoman sotilaan, joka kivasti nakyi jopa ulkomaille Iltasanomien nettipalvelusta! Huomenna on taas vuorossa itsenaisyyspaivan dinner, enka voi millaan uskoa, etta olen tuntenut nama ihanat ulkosuomalaiset jo reilut kaksi vuotta ja asunut taalla lahes 3,5 vuotta! Apua, ma oon vanha! ;)
Tampereen mellakointia ja mielenosoituksia taalla on ihmetelty puolin ja toisin. Ei kuulosta lainkaan Suomelta. Koittakaas nyt tulla toimeen siella tallaisena paivana. Tulkaa vaikka tanne katsomaan luokkajakoa, jos oikeasti uskotte sellaisen loytyvan Suomesta...
 |
| Mun karkkikeppi meni rikki :( |
tiistai 3. joulukuuta 2013
Kuulumisia
Jotenkin taas kaikki pakkautunut samaan viikonloppuun, joten luvassa on jalleen kerran melkoisen sekava postaus. Eipa silla, etta naista yleensakaan mitaan punaista lankaa voisi loytaa.
Viikonloppu oli siis menoa taynna. Lauantaiaamuna herasin ihan liian aikaisin (lue: kahdeksalta), koska suuntasimme Pauliinan kanssa Winchesteriin joulumarkkinoille. Odotukset olivat kovat, silla olihan niita mainostettu yhdiksi Euroopan parhaista joulumarkkinoista. Ja kylla meilla hauskaa olikin. Kaytiin luistelemassa heti aamusta: tosin jaasta ja niista "luistimista" voi olla montaa mielta... Loppupaiva kierreltiin ympariinsa ja tarttui mukaan muutama ostoskin. Pakko kuitenkin sanoa, ettei tuosta mitaan jokavuotista perinnetta ole tulossa. Kertakokemuksena ihan kiva, mutta aikamoinen rahastuksen maku jai ja etenkin joulumusiikin puuttuminen vahensi aika paljonkin tunnelmaa.
Hauskin tapahtuma paivassa oli se, etta tormasimme jalleen uuteen suomalaiseen ja jo heti aamulla bussissa! Munkin alkaa nyt olla pakko uskoa Larryn ja Enriquen teoriaan, etta meilla suomalaisilla on jokin salainen strategia maailmanvalloituksesta ja etta se alkaa lahettamalla mahdollisimman paljon suomalaisia Portsmouthiin. Viela kun ihan oikeasti selvittaisi, etta mika niita ihmisia tanne vetaa?
Reissusta palattuamme kavimme syomassa Brewhouse & Kitchenista, josta on ehka tullut uusi lempipaikkani, koska siella on aivan uskomattoman herkullista ruokaa. Ruokailun jalkeen suuntasimme viimein kotiin ja mua odottivatkin taalla jo ihanat Karoliina ja Mortie. Vietettiin mukava rauhallinen ilta... Tai no, ma ehka saatoin vaantaa nilkkani kun putosin vahan portaista kantaessani patjaa alas, mutta muuten oli ihan rauhallista.
Sunnuntaina suuntasimme porukalla Sunday roastille ja siita Farehamiin kirkkoon laulamaan joululauluja. Ma en koe olevani mitenkaan erityisen uskovainen, mutta joululauluista tuli mukavan nostalginen olo ja oli mukavaa seuraa! Kasittamatonta, etta Bournemouthista saakka tulee ihmisia noihin joululauluihin!
Eilinen ja tama paiva menivatkin sitten ahkerasti opiskellen, mutta viimeinen essee ennen joulua on nyt valmis - lahes viikon etuajassa! Ma luulen, etta olen tosiaan loman tarpeessa kun alan jo noin ylisuorittamaan! Mun iloni tuon esseen valmiiksi saamisesta meinasi kuitenkin hyytya kun paasin kotiin ja avasin lapparin vain nahdakseni Blue Screen of Deathin. Hetken meinasi toivo jo menna, mutta kylla tama nyt vaikuttaisi jotenkin korjanneen itsensa, mutta saa nahda kuinka kauan tata iloa kestaa. Onneksi nyt ei ainakaan ole ihan valittomasti uusia deadlineja edessa.
Huomenna voisi ottaa vapaapaivan ja ihan vain pyykkailla ja siivoilla. Loppuviikko taitaakin sitten menna itsenaisyyden juhlimisissa ja ensi viikolla alkaakin sitten viimeinen viikko tata teaching blockia ja 14. paiva suuntaan nokan kohti Suomea.
Hauskin tapahtuma paivassa oli se, etta tormasimme jalleen uuteen suomalaiseen ja jo heti aamulla bussissa! Munkin alkaa nyt olla pakko uskoa Larryn ja Enriquen teoriaan, etta meilla suomalaisilla on jokin salainen strategia maailmanvalloituksesta ja etta se alkaa lahettamalla mahdollisimman paljon suomalaisia Portsmouthiin. Viela kun ihan oikeasti selvittaisi, etta mika niita ihmisia tanne vetaa?
Reissusta palattuamme kavimme syomassa Brewhouse & Kitchenista, josta on ehka tullut uusi lempipaikkani, koska siella on aivan uskomattoman herkullista ruokaa. Ruokailun jalkeen suuntasimme viimein kotiin ja mua odottivatkin taalla jo ihanat Karoliina ja Mortie. Vietettiin mukava rauhallinen ilta... Tai no, ma ehka saatoin vaantaa nilkkani kun putosin vahan portaista kantaessani patjaa alas, mutta muuten oli ihan rauhallista.
 |
| Jonkun onnekkaan joululahja |
 |
| Eilista opiskelua. Ja toi kakku.... |
 |
| Tassa on mun palkintoni esseen valmiiksi saamisesta. Satuin bongaamaan taman kirjastossa, ja vaikka mun gradun aiheeni onkin muuttunut pois naisten oikeuksista, niin kylla taa aihe viela niin paljon kiinnostaa, etta voin ihan muuten vain lukea. |
perjantai 29. marraskuuta 2013
Black Friday
Kiroan amerikkalaiset alinpaan helvettiin. Kenen loistava idea on ollut kehittaa tallainen paiva? Ma ajattelin tanaan menna ostelemaan joululahjoja, koska Suomeen lentaminen alkaa lahestya ja olisi tassa vahan muutakin tehtavaa kuin joululahjojen ostaminen. Meinasi kuitenkin unohtua tuon noin kuukautta ennen joulua tapahtuvan hulluuden nimeltaan Black Friday, jolloin kaupat lyovat poytaan alennukset ja porukka rynnii ostoksille. Ja kaikki tama alkoi tietenkin Jenkkilasta, jossa kyseinen paiva on sijoitettu kiitospaivan jalkeiseksi perjantaiksi ja nain ollen jouluostoskauden avajaisiksi.
Mua ylipaataan ahdistaa menna Commercial Roadille mita lahemmas joulua mennaan ja etenkin lauantait jatan aivan suosiolla valiin. Vihaan ihmisjoukkoja ja yleensa alkaa ahdistaa hikipaassa, talvivaatteissa juosta kaupasta toiseen painavien ostoskassien kanssa. Ei ole mun juttuni tuo shoppailu.
Ma kuitenkin rakastan yli kaiken antaa lahjoja ja odotan joulua ihan jo tamankin takia. Ma suunnittelen joka vuosi teemavarin paketteihini ja valitsen nauhat ja paperit sen mukaan. Yleensa teen jo viimeistaan syyskuulla itselleni alustavan listan siita, mita ihmisille ostan ja kaytan ihan oikeasti harkintaa tahan. Mun mielestani on ihanaa, etta Lotta jo odottaa vaatteita multa tai se, etta Antti esitteli viime vuonna Doctor Who lahjaansa kateellisille kavereilleenkin. On ihanaa onnistua loytamaan toiselle jotain, mista tietaa taman tykkaavan. Ja ma olen nauttinut tasta jo pienesta alkaen. Tarkalleen en muista, koska aloin ostelemaan joululahjoja, mutta se tapahtui luultavasti melko pian sen jalkeen kun tajusin, etta aikuisetkin niita ostelevat. Mua ei oikeastaan edes haittaa, etta kaytannossa joka vuosi veronpalautukset (ja varmaan vahan ekstraakin) ovat menneet lahjoihin. Ma saan siita paljon enemman iloa kuin jos ostaisin itselleni jotain. Ma menen jonkinlaiseen transsiin joululahjoja ostellessani, enka edes katso mitaan itselleni, tanaankin kavelin Dorothy Perkinsilta kassan kautta ulos enka ostanut itselleni yhtaan mitaan! Se jo sinallaan on aika suuri saavutus.
Ma olen tana vuonna onnistunut tassa joululahjamissiossani yllattavan kivuttomasti! Ensimmainen joululahja taisi tulla ostetuksi jo heti syyskuun alussa ja tanaan sain melkeinpa kaiken ostettua. Muutama pikku juttu on hommattavana, mutta kaytannossa sain jouluostokset tana vuonna tehtya siis marraskuun puolella! Aivan uskomatonta!
Selvisin siis sielta ihmispaljoudesta hengissa ja nyt olenkin loikoillut koko loppu paivan aivan uupuneena. Huomenna pitaa kuitenkin lahtea aamusta kohti Winchesterin joulumarkkinoita ja uutta vaenpaljoutta - ja vielapa lauantaina! Koitan hengitella syvaan ja olla artymatta hitaille/toniville/aanekkaille yms kanssaihmisille.
Mua ylipaataan ahdistaa menna Commercial Roadille mita lahemmas joulua mennaan ja etenkin lauantait jatan aivan suosiolla valiin. Vihaan ihmisjoukkoja ja yleensa alkaa ahdistaa hikipaassa, talvivaatteissa juosta kaupasta toiseen painavien ostoskassien kanssa. Ei ole mun juttuni tuo shoppailu.
 |
| Tasta on muutama vuosi niinkuin meidan pikku-Antista nakee |
Selvisin siis sielta ihmispaljoudesta hengissa ja nyt olenkin loikoillut koko loppu paivan aivan uupuneena. Huomenna pitaa kuitenkin lahtea aamusta kohti Winchesterin joulumarkkinoita ja uutta vaenpaljoutta - ja vielapa lauantaina! Koitan hengitella syvaan ja olla artymatta hitaille/toniville/aanekkaille yms kanssaihmisille.
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Doctor Who
Nyt seuraa nortteilya.
Lauantaina oli hyva ilta. Oltiin Marien kanssa suunniteltu, etta laitetaan oikein ruokaa ennen Doctor Whon:n 50v juhlajaksoa, koska Mariella ei ole asuntolassa ollenkaan uunia. Lopulta kuitenkin paadyimme lipittamaan viinia, syomaan Enriquen tekemaa soppaa ja Marien tuomaa pakastepizzaa... No ainakin paastiin helpolla.
Doctor Who:ta ainakin meikalainen oli odottanut jo kevaasta saakka, mutta viime viikon mittaan odotus vain nousi kun netissa alkoi nakya trailereita ja kaikki alkoivat puhua jaksosta. Suomessa Doctor Who ei ole tainnut jostain syysta koskaan nousta kovin suureksi ilmioksi. Ma tiesin toki kyseisesta sarjasta jo ennen tanne muuttoani, mutta vasta taalla asuessani olen tajunnut, kuinka massiivinen ilmio tama oikeasti on. Kuinka moni muu tv-sarja on saavuttanut niin suuren kansainvalisen suosion ja lojaaliin kannattajakunnan, ja vielapa vuosikymmeniksi! Kuinka monesta muusta ohjelmasta yksi juhlajakso naytettaisiin yhta aikaa kymmenissa maissa ja vielapa elokuvateattereissa, joihin porukka tulvi katsomaan sita, vaikka sen pystyi hyvin katsomaan ilmaiseksi myos BBC:lta samaan aikaan. Ja ennen kaikkea: kuinka moni muu ohjelma on jatkunut 50 vuotta ja jaksaa edelleen kiinnostaa nain kovasti?
Lauantain erityispitka jakso tosiaan lunasti kaikki odotukset ja meilla koko olohuoneen porukka taisi jaada suut auki jakson loputtua. (Paitsi ehka Elli, joka ennemmin pelasi ipodillaan jotain). Ma odotin itse erityisesti Daivid Tennantin ja Billie Piperin paluuta ja ah, oli ne vaan niin ihania! Lopun suuri paljastus muuttaa koko sarjan suunnan tulevaisuudessa, enka malttaisi enaa millaan odottaa joulujaksoa! Sillon ma oonkin Suomessa, enka nae jaksoa suoraan telkkarista. Mutta ehka mulla on muutakin tekemista joulupaivana :)
Lauantaina oli hyva ilta. Oltiin Marien kanssa suunniteltu, etta laitetaan oikein ruokaa ennen Doctor Whon:n 50v juhlajaksoa, koska Mariella ei ole asuntolassa ollenkaan uunia. Lopulta kuitenkin paadyimme lipittamaan viinia, syomaan Enriquen tekemaa soppaa ja Marien tuomaa pakastepizzaa... No ainakin paastiin helpolla.
Doctor Who:ta ainakin meikalainen oli odottanut jo kevaasta saakka, mutta viime viikon mittaan odotus vain nousi kun netissa alkoi nakya trailereita ja kaikki alkoivat puhua jaksosta. Suomessa Doctor Who ei ole tainnut jostain syysta koskaan nousta kovin suureksi ilmioksi. Ma tiesin toki kyseisesta sarjasta jo ennen tanne muuttoani, mutta vasta taalla asuessani olen tajunnut, kuinka massiivinen ilmio tama oikeasti on. Kuinka moni muu tv-sarja on saavuttanut niin suuren kansainvalisen suosion ja lojaaliin kannattajakunnan, ja vielapa vuosikymmeniksi! Kuinka monesta muusta ohjelmasta yksi juhlajakso naytettaisiin yhta aikaa kymmenissa maissa ja vielapa elokuvateattereissa, joihin porukka tulvi katsomaan sita, vaikka sen pystyi hyvin katsomaan ilmaiseksi myos BBC:lta samaan aikaan. Ja ennen kaikkea: kuinka moni muu ohjelma on jatkunut 50 vuotta ja jaksaa edelleen kiinnostaa nain kovasti?
Lauantain erityispitka jakso tosiaan lunasti kaikki odotukset ja meilla koko olohuoneen porukka taisi jaada suut auki jakson loputtua. (Paitsi ehka Elli, joka ennemmin pelasi ipodillaan jotain). Ma odotin itse erityisesti Daivid Tennantin ja Billie Piperin paluuta ja ah, oli ne vaan niin ihania! Lopun suuri paljastus muuttaa koko sarjan suunnan tulevaisuudessa, enka malttaisi enaa millaan odottaa joulujaksoa! Sillon ma oonkin Suomessa, enka nae jaksoa suoraan telkkarista. Mutta ehka mulla on muutakin tekemista joulupaivana :)
 |
| Peter Capaldia odotellessa |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)