Good Friday

Mua häiritsee kauheesti toi englannin kielinen nimi pitkäperjantaille. Annille tästä jo avauduinkin, mutta oikeesti, mitä hyvää siinä on, että joku roikkuu jossain ristillä, pitkäperjantai ainakin käy sen mukaan järkeen, että eikös siinä mene aika monta tuntia ennen kuin ihminen kuolee ristiinnaulitsemiseen?

Aattelin nyt ton nimen mukaisesti kuitenkin kirjoitella jotain positiivista, koska viimeiset postaukset on olleet pelkkää valitusta ja surkeutta. Tilanne ei nyt sinänsä ole mihinkään muuttunut, mutta tällä hetkellä ei ainakaan oikein jaksa kiinnostaa. Uskaltauduin tänään ekaa kertaa maanantain jälkeen keittiöön!

Eilen oli melkoinen tapaamisten täyteinen päivä. Mun piti jo aamusta mennä kirjastoon kirjoittelemaan dissee, mutta olin taas onnistunut edellisen yön murehtimaan tuota tilannetta täällä talossa ja ketutkin mellastivat puutarhassa, joten nukuinkin sitten aamulla aika pitkään. Pääsin lopulta puolenpäivän maissa kirjastoon, jossa en kuitenkaan ehtinyt olla kuin reilun tunnin, sillä onnistuin sopimaan tapaamisen päättötyöni supervisorin Paulin kanssa.

Paul oli lukenut mun draftin ja mun suureksi helpotuksekseni ja yllätyksekseni se kehui, että fokus ja structure on tosi hyvät, ainoa mitä tarvis lisäillä on lähteet ja esimerkit, joita tiesinkin puuttuvan. Olin kuullut niin paljon ihmisistä, jotka joutuivat muuttamaan puolet päättötyöstään tuon draftin jälkeen kun olivat käsitelleet ihan vääriä asioita kappaleissa. Mutta mä olin jollain ihmeen kaupalla onnistunut kaiken stressaamiseni tuloksena saamaan juuri oikeat asiat esille kappaleissa ja rakenne oli ilmeisesti muutenkin oikea.

Tuollainen kolahti postiluukusta! Ja varailin sen myötä lippuja valmistujaisiin. :)

Tuosta tapaamisesta kiiruhdin tapaamaan mun personal tutoria Sueta. Mun tilanne on sinänsä outo, että yleensä kolmantena vuotena ihmisten personal tutor ja dissertation tutor on samat, mutta koska mä opiskelen historiaa ja politiikkaa ja oon valinnut "away" subjectin mun majoriks, niin mulla on kaks. Oon siis periaatteessa edelleen based historian puolella, mikä on todella tyhmää ottaen huomioon, että oon koko ajan valinnut enemmän politiikan kursseja ja nytkin tosiaan teen päättötyötäni siitä. En siis ollut tavannut tätä personal tutoriani ollenkaan aiemmin, ei ollut tullut asiaa.

Tuo tapaaminen oli täysin turha. Sue kyseli multa, miten olin päätynyt Portsmouthiin, olinko ennen opiskellut akateemisesti englanniksi, miten rahoitin opinnot, oliko mulla ongelmia esseissä, oliko mulla kavereita yms... Noi kysymykset oli tietysti tosi järkeviä - ensimmäisenä opiskeluvuotena. Jos mulla oikeasti olisi ollut ongelmia esimerkiksi englannin ymmärtämisessä tai kirjoittamisessa, niin musta vähän tuntuu, että sama päivä jolloin mulla oli viimeinen seminaari ja sain mun päättötyön vikan draftin takas, oli vähän myöhäinen ajankohta asiaan puuttumiseen. Onneksi mulla ei kuitenkaan ole ollut ongelmia.

Tädiltä tullut paketti

Noiden jälkeen mulla oli tosiaan se viimeinen seminaari. Outo fiilis.

Seminaarin jälkeen menin Gunwharfiin odottelemaan Annin saapumista. Annilla valitettavasti meni odotettua pidempään johtuen ruuhkista, joten mä eksyin kaupoille ja nyt mulla on Nextistä uudet kengät. Täysin säähän sopimattomat kengät vieläpä! Nyt vauhtia kevät ja kesä!

Ups

Annin kanssa käytiin syömässä Zizzi nimisessä italialaisessa ravintolassa, jossa mä olen itseasiassa halunnut käydä jo monta vuotta! Käytiin me myös kaakaoilla ja sitten suunnattin leffateatteriin katsomaan Oz the Great and Powerful.

Mä olen niin epäsivistynyt ihminen, että olin vasta aiemmin tässä kuussa sivistänyt itseään katsomalla sen 1939 vuoden version The Wizard of Ozista. En silloin ihan ollut valmis lisäämään kyseistä leffaa suurimpien suosikkieni joukkoon ja luulen, että syy on suurelta osin se, että katsoin sen vasta nyt enkä jo lapsena. Tämä eilen nähty elokuva, joka oli vähän niinkuin prequel tuolle alkuperäiselle filmille, oli kuitenkin kovasti mun mieleen. Mulla meni varmaan osa juontakin vähän ohi ihan vaan koska ihailin leffan visuaalista puolta niin intensiivisesti. Jos tuo ei ensi vuonna voita jotain Oscareita nimenomaan visuaalisuudesta niin jokin siellä akatemiassa on pahasti vialla!

Kotona mua odotti paketti ihanalta Viltsulta! Mulla on ihania ystäviä! Huomisaamuks onkin kaksi pakettia avattavana; mummulta ja tädin perheeltä sekä toi Viltsun paketti, jota en todellakaan osannut odottaa! Iltapäivällä sitten Portersiin syömään ja juomaan hyvässä seurassa. Yöksi aion suunnata Virvan sohvalle, koska vaikka se voi kuulostaa tyhmältä, niin en halua pilata syntymäpäivääni päättämällä sitä tänne "kotiin" palaamisella.

Ei nää kuvat voi kuvastaa tarpeeks kuinka upee se oli visuaalisesti, mutta yritetään nyt kuitenkin.

2 months

Eipä ole nyt ollut kovin onnistunut synttäriviikko. Toivottavasti paranee lauantaina.

Jason jatkaa lapsellista kiukutteluaan. Toivoo mulle kuolemaa ja haukkuu twitterissä kauheilla alentavilla sanoilla. Monet on jo lupautunut tulemaan vetämään sitä pataan, mutta mun on nyt pakko myöntää, että pelkään tyyppiä ja sen kavereita sen verran, että pidän ennemmin matalaa profiilia ja yritän vain jaksaa. En ole siis puhunut tai provonnut mitenkään sen maanantain jälkeen.

Voimat tuntuu olevan ihan lopussa. Muhun vaikuttaa muutenkin niin helposti kaikki tuollaiset ja tää haukkuminen menee nyt jo kaiken yli. Tekis mieli käpertyä pimeään huoneeseen ja pysyä piilossa. Kaiken lisäksi tänään selvisi, ettei se kai ole edes menossa pääsiäiseksi kotiin, joten vietänkö nyt sitten piilotellen seuraavat kaksi kuukautta? Ja kaikki tämä sen takia että yritin ehdottaa, että ei pidettäis lämmitystä yöllä päällä. Pientä ylireagointia ehkä havaittavissa?

Kaikkein eniten ärsyttää se, että tällaista paskaa tulee niskaan juuri nyt kun pitäisi pystyä keskittymään vain ja täysin tuohon päättötyöhön. Vihaan sydämestäni tuota vuokrasopimusta ja toivon, että voisin vain lähteä lätkimään täältä.

Oh dear...

Eilisen kiukkupostaukseni jälkeen lämmitys laitettiin päälle jälleen kerran ja kävin kiroillen sammuttamassa sen. Noin tuntia myöhemmin se oli taas päällä. Tällä kertaa kello oli jo puoli kolme yöllä; olin jo melkein nukahtanut kun kuulin patterin tikittävän jälleen. Teki vain mieli itkeä, mutta päätin lopulta siinä väsyneessä tilassani mennä kysymään asiasta. Koputin Jasonin oveen, jota tämä ei avannut vaan laittoi mut huutamaan oven läpi. Kysyin, miksi meillä pitää olla lämmitys päällä keskellä yötä kun suurin osa (kaikki muut paitsi Jason) nukkuu. Vastaukseksi sain, koska Jasonilla on niin kylmä, että hänen täytyy nukkua tumput kädessä ja pipo päässä. Seriously?

Jasonille, en jaksanut tätä alkaa selittään, mutta asuinhan mäkin ihan hemmetin kylmässä talossa ja huoneessa viime vuonna. Pidin lämmitystä päällä päivisin, kun työskentelin ja olin siis toisinsanoen muualla kuin peiton alla. Ei yöllä tarvitse lämmitystä! Okei saatoin nukkua villasukat ja leggingsit jalassa, paita päällä ja ehkä vielä joku neulekin. Lisäksi mulla oli kaksi peittoa ja yksi viltti. Joskus harvoin saatoin lämmittää seuraksi kuumavesipullot. Mutta totta puhuen ei niitä kuumavesipullojakaan välttämättä tarvinnut. Siellä peittojen alla oma ruumiinlämpö kyllä lämmitti sen verran, että sain aivan mukavasti nukuttua ja ihan ilman pipoakin.

Tällaista täällä oli vuosi sitten... 

Add caption

Yritin sitten selittää, että ei meillä muilla ole tällaisia ongelmia, että mun huoneeni on ihan tulikuuma. Mutta että ennen kaikkea se ongelma on se, että tuollainen lähes ympärivuorokautinen lämmitys maksaa ihan helvetisti. "No ei haittaa, mulla on kylmä. Jos mulla on kylmä niin mä laitan lämmityksen päälle kun haluan" Mun kaikki järkeily kaikui kuuroille korville ja lopulta luovutin.

Sota jatkui vielä hetken twitterissä, jossa musta tietenkin maalattiin kamala akka, joka aiheuttaa Jason-paralle keuhkokuumeen, kun sen täytyy jäätyä huoneessaan. Hankala uskoa, että siitä keuhkokuumetta saisi jos kuitenkin aamuisin ja iltaisin saisi mun puolestani pitää sitä lämmitystä päällä. Ongelma on nimenomaan se jatkuva, täysillä paahtava lämmitys.

Huoh. Tämän takia mä vältän yhteenottoja viimeiseen asti. Ei se auta mitään vaikka ihmisille yrittää puhua järkeä, ne tekee mitä lystäävät ja sitten saat vain lisää paskaa niskaan. Parempi vaan alistua kohtaloonsa. Voisin nyt heti ottaa viime maaliskuun lämpötilat tänne, kevään ja Heidin! Tänään piti lähteä sinne kirjastoon, mutta en oikein uskalla lähteä huoneestani ja tietenkin ne yöunet meni aivan pilalle siinä taistellessa siitä lämmityksestä, joten olen aivan kuollut nyt. 

Unelmissa yksiö

Alkoi taas sen verran ottamaan päähän tämä kämppä, että ajattelin vähän listata tähän syitä, miksi ajatus yksin asumisesta on tässä jo pidemmän aikaa ollut käytännössä suurin haaveeni. Siis miettikää, pitäisi unelmoida valmistumisesta ja työpaikasta ja vaikka mistä, mutta täällä vain haaveillaan yksiöstä. Tässä seuraa siis pientä listaa siitä, mitä täällä saa kestää.

1. "Mä en tykkää siivoamisesta ja mua ei haittaa jos on sotkuista"
Joo no, sepä kiva. Mutta voisit toki ajatella niitä 3-4 muuta ihmistä, jotka asuvat kanssasi. Sotkuisuus on mulle ihan ok, jos se ei vaikuta muihin ihmisiin. Mulle on aivan sama missä kunnossa kenenkin oma huone on, mutta kun tämä välinpitämättömyys leviää yhteisiin tiloihin ja jatkuu koko kymmenen kuukauden ajan, alkaa mulla keittää.

Tämä ei ollut suurenpi ongelma asuntolassa, koska vessa ja käytävät käytiin siivoamassa siivojien toimesta. Keittiö oli tosi usein aivan pommin jäljiltä, mutta jonkinlainen kierto siinäkin oli niin, että kaikki kyllä siivosivat jossain vaiheessa, eikä homma kaatunut yhden henkilön niskaan. Viime vuonnakin asustin sotkuisten ihmisten kanssa, mutta heistäkin sentään joskus harvoin joku muukin vaivautui siivoamaan kuin vain mä. Nuo aiemmat vuodet kuitenkin kalpenevat tämän vuoden rinnalla. Tein joulun jälkeen päätöksen, etten enää siivoa kaikkien jälkiä kiltisti, koska siitä ei koskaan saa minkäänlaista kiitosta. Joten nyt täällä on suoraan sanottuna saastaista. Mä tiskaan omat jälkeni ja pyyhkäisen keittiössä suurimmat jäljet pois, mutta muun kieltäydyn tekemästä; mä tein mielestäni osani silloin syksyllä. Kylppärin olen alistunut siivoamaan muutamaan kertaan, koska olen halunnut kylvyn, eikä sellaista tuolla voi ilman siivousta ottaa. Lähinnä tulee sellainen olo kuin asuisin pikkulasten kanssa ja olisin heidän äitinsä. Äiti, mä niin ymmärrän sua nyt! Yksi lisäsyy olla koskaan hankimatta lapsia: täydellinen kiittämättömyys.

Jostain syystä mä oon fiksusti ottanut kuvia vain siivotuista keittiöistä ja olkkareista... Tämä asuntolasta.

En myöskään tiedä, miten oon onnistunut ottamaan kuvan asuntolan jääkaapista lähes tyhjänä!

2. "Mun mielestä mulla on oikeus asua lämpimässä kodissa"
Tämä on ollut ehdottomasti tämän vuoden suurin ongelma. Ehkä siksi, että en osannut odottaa tätä ollenkaan, koska se ei missään aiemmassa asunnossani ollut mikään riitelyn aihe. Ymmärrän, ettei kukaan halua jäätyä ja pyykit pitää saada kuivaksi ja silloin pakko laittaa lämmitys muutamaksi tunniksi päälle. Totuus on nyt kuitenkin se, että meillä aloitettiin se lämmittäminen jo lokakuussa, jolloin ei ihan oikeasti ollut niin kylmä. Nyt sitten lämmittäminen jatkuu edelleen johtuen tästä ihmeellisestä jääkaudesta. Mun luontoni päälle käy jo yleensä ajatus lämmityksestä Englannissa maaliskuun lopussa, mutta olen yrittänyt selvitä sen ajatuksen kanssa, koska nyt on edelleen oikeasti kylmä. Sen sijaan siihen en ole edelleenkään tottunut, että sitä lämmitystä täytyy pitää päällä käytännössä 24/7.

Otetaan esimerkiksi tänään: en siis itse koskaa laita lämmitystä päälle, koska ennemmin laitan vaatetta päälle, piiloudun peiton alle tai poltan kynttilöitä. Kuitenkin tänään aloitin aamun käymällä sammuttamassa lämmityksen, joka oli ilmeisesti ollut päällä koko edellisen yön. Pari tuntia kului, ja talo ei todellakaan ehtinyt jäähtyä, kun kuulin patterini alkavan tikittää uudelleen: lämmitys taas päällä. Menin sammuttamaan sen toiseen kertaan. Illalla olin tullut vähän aikaisemmin suihkusta ja istuin huoneessani pelkässä topissa hiukset märkinä, eikä todellakaan ollut kylmä, ja lämmitys napsautettiin taas päälle. Kävin äskön kääntämässä sen pois päältä, enkä lainkaan ihmettele jos se on taas aamulla päällä kun herään. Odotan ihan hirvittävällä kauhulla laskua, joka tuosta tulee. Alan myös epäillä, että kämppikseni ovat miljonäärejä, koska heitä asia ei tunnu huolestuttavan lainkaan.

Toinen vuosi.

Tässä mä huijasin: mulla ei ollut kuvaa meidän kakkosvuoden olkkarista meidän ajoilta, joten tää on näytöstä. Meillä ei ollut telkkaria, mattoa tai jumppapalloa :(

3. Jääkaapin ja pakastimen täyttö ja käyttö

Aloitetaan jääkaapin/pakastimen täytöstä, joka yllättäen ei ole tänä vuonna ollut ongelma! Kahtena ensimmäisenä opiskeluvuotena kuitenkin hermot menivät useamman kuin yhden kerran siihen, että ihmiset tuntuivat ostavan kuukauden ruoat etukäteen. Tietenkin on halvempaa ostaa suuria määriä ruokaa ja esimerkiksi pakastaa osa. Ongelma kuitenkin tulee vastaan siinä, kun asut neljän muun ihmisen kanssa, jotka myös haluaisivat saada edes pienen määrän ruokaa kylmään. Ärsyttävimpiä olivat henkilöt, jotka ostivat niin paljon ruokaa, etteivät lopulta enää muistaneet, mitä olivat ostaneet ja päätyivät ostamaan uutta ruokaa luullessaan, että olivat jo syöneet kaiken. Sitten toukokuulla tutkittiin pakastimen sisältöä: "Ai niin noi viisi pakettia kalapuikkoja, kolme purkkia jäätelöä ja muutama paketti pakastettuja kanan rintafileitä olikin mun! Ups!"

Pakastimen ja jääkaapin täyttö ei siis jostain kumman syystä ole ollut tämän vuotisille kämppiksilleni ongelma, sen sijaan niiden käyttö tuntuu varsin haastavalta näille 20-23 -vuotiaille. Etenkin joulun jälkeen kävelin usein montakin kertaa viikossa keittiöön ja löysin pakastimen oven auki. Pelasin siinä sitten useammankin kerran pienehköä ruokarulettia kun maistelin niitä muutamaan kertaan sulaneita ruokiani ja odotin ruokamyrkytystä. En ole ihan varma luulivatko rakkaat kämppikseni, että pakastin on normaali kuivakaappi. Tai kenties syynä oli yritys jäähdyttää tätä kiehuvan kuumaa taloa sen jatkuvan lämmityksen takia. Jätin lopulta jääkaapin oveen ystävällisen lapun, jossa kehotin sulkemaan oven kunnolla ja se on ainakin melkein toiminut.

Toisten ihmisten ruokien varastamisesta en edes jaksa puhua, koska siitä olen yleensä selvinnyt aina jättämällä ystävällisen viestin post-it lapulla ruokiini: "Hands off my food! PERKELE!"

4. Tum tum tum, uuh aah.... 

Myönnän, että oon itse ehkä vähän liiankin varovainen ja hiljainen, jotten suututtaisi naapureita ja kämppiksiä turhalla meluamisellani. Asuntolassa ei hiljaista hetkeä tullutkaan ja siihen tottui yllättävän hyvin. En mä koskaan oikein oloani mukavaksi tuntenut, kun tiesin koska Michael oli vierailemassa Sarahin huoneessa tai koska Davinalla oli ties mitä herroja kylässä, mutta nuo äänet ja naapurien bileet oppi suht hyvin sulkemaan pois. Viime vuonna meillä oli niin iso talo, että suurin meluongelma oli ulkona liikkuvat kiimaiset ketut. Tänä vuonna puolestaan ongelmia aiheuttaa Beckyn rakkaus aivan paskaan musiikkiin ja todella tehokkaisiin kajareihin joita se kyllä tykkää käyttää päivittäin. Myös naapurin räksyttävä koira, naapurin vauva ja vauvalleen kiroileva ja huutava äiti .... niin ja ne ketut edelleen ovat lisä-ärsykkeinä. Toisaalta on myös pakko myöntää, että Matku tuntuu tätä nykyä toisinaan hieman liian hiljaiselta. Eniten tänä vuonna on ärsyttänyt se, että naapurit ovat alkaneet kostaa meille kaikille johtuen Beckyn musiikista ja heittelevät muun muassa käytettyjä vauvan vaippoja meidän puutarhaan. Nam.

Tämä vuosi. Jonkun siivouskerran jälkeen... Näkisittepä tuon nyt... 

5. Antakaa mun syrjäytyä rauhassa!

Yksi asia, johon en tule koskaan tottumaan on se, että en jollen pysy piilossa huoneessani niin joudun jatkuvasti vastailemaan ärsyttäviin kysymyksiin ja olemaan sosiaalinen. Eihän se sovi tällaiseen suomalaiseen luonteeseen lainkaan. Nykyään kuuntelen tosi tarkkaan, että kukaan ei vain ole missään lähettyvillä esimerkiksi kun olen matkalla vessaan tai käyn keittiössä. Etenkin Beckyä yritän vältellä. Poikien kanssa selviää nykyään vai nopeasti mumistulla moikkauksella, mutta Becky ei ole vieläkään oppinut, että mua ei ihan oikeasti kiinnosta sen asiat tai kertoa sille mun asioista. En koskaan Suomessa asuessani tajunnut, että olen tällainen erakko, mutta sellainen täältä nyt on paljastunut.


Mä olisin voinut varmaan jatkaa tätä listaa loputtomiin, mutta tästä taisi nyt jo tulla yksi pisimpiä postauksia, joita olen koskaan kirjoittanut, ja mä normaalisitikin kirjoitan vähän turhan pitkiä. Nämä olivat nyt ne, jotka tulivat päällimmäisinä mieleen. On niissä kämppiksissä tietty ehkä puolensakin, mutta pakko kyllä sanoa, että ne negatiiviset puolet ovat ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen täysin hakanneet ne positiiviset puolet. Ekana vuotena oli kiva tutustua helposti uusiin ihmisiin ja oli mukavaa, että koko ajan oli joku, joka katsoi perään ja oli auttamassa. Nyt mä en enää todellakaan kaipaa sitä, vaan haluaisin omaa tilaa ja rauhaa ja vapauden tehdä päätöksiä. Niin ja oishan se helvetin mukavaa, ettei tarvitsisi siivoilla toisten ihmisten sotkuja.

Nyt mä painun nukkumaan ja koitan huomenna jaksaa raahautua tästä kauhujen talosta vaikka kirjastoon kirjoittelemaan sitä dissertaatiota.

History almost done

Tosiaan historian osalta alkaisi aikalailla olla yliopisto ohi. Tänään oli viimeinen seminaari historiasta. Vielä vähän epäuskoinen olo ja voi olla, että menee pari viikkoa ennen kuin ymmärrän tätä. Mathias, meidän luennoitsija sanoi, että oli todella nauttinut tosta unitista meidän luokan kanssa ja pakko kyllä myöntää, että oli alusta loppuun asti mun ehdoton lempparini mitä tulee historian uniteihin. Nyt olisi sitten enää jäljellä yksi hassu essee, jonka kirjoitan varmaankin huhti-toukokuulla, sitten kun disse on ohi.

Politiikasta on vielä vähän enemmän jäljellä; perjantaina viimeinen luento, ensi viikon torstaina viimeinen seminaari, seminar journal ja essee, jotka molemmat ovat due toukokuussa. Niin ja sitten se politiikan disse. Yök.

Kukat kuihtu niin keksin purnukalle uuden käyttätarkoituksen

Aloin jo vähän etukäteen haaveilla vapaudestani lauantai-iltana ja menin seikkailemaan Amazoniin. Pari kirjaa tuli tilattuakin ja nyt odottelen innolla, että pääsen etenkin tuota Half the Skyta aloittelemaan, jos vaikka siellä Kölnin lennoilla. Huomaa kyllä, että en ole tainnut sittenkään vielä täysin kyllästyä päättötyöni aiheisiin, koska noi mun "vapaa-ajan" lukemisenikin molemmat liittyvät ihmisoikeuksiin. Pieni pakkomielle syntynyt tästä aiheesta nyt viimeisen vuoden aikana.

Tuota Nicholas D. Kristofin ja Sheryl Wudunnin Half the Skyta siis menin Amazonista ihan alunperinkin etsimään, koska olin sattunut siitä aiemmin kuulemaan. Kyseessä on siis jo pari vuotta vanha kirja, joka kertoo erilaisia tarinoita Afrikasta ja Aasiasta ja naisten asemasta siellä. Pääosin siis naisten oikeuksista tuo kirja. Toinen kirja, Sibel Hodgen Trafficked: The Diary of a Sex Slave tuli ostettua hetken mielijohteesta, kun Amazon sitä ehdotti johtuen aiemmista kiinnostuksen kohteista. Nimestä voinee päätellä, mistä kirja kertoo, se on ymmärtääkseni siis fiktiota, mutta on saanut tietenkin vaikutteita ihan oikeista tapauksista. Jossain tuo on näköjään listattu yhdeksi Top 40:sta ihmisoikeuksista kertovista kirjoista.

Eipä tässä muuten ole tapahtunut tai ole tapahtumassakaan kummempia. Melko rauhallisesti on nyt tullut otettua kaikin puolin, etenkin kun sen päättötyön draftin lähettämisen jälkeen taas paniikki hellitti vähäksi aikaa. Mut lisään tähän kuvia mun telttailuelämästäni tällä viikolla. Oli siis pikkupakko pestä pyykkiä, johtuen siitä, että kohta olisin muuten joutunut ostamaan uusia vaatteita, koska ei ollut mitään päälle puettavaa. Sääolot ovat kuitenkin taas olleet vähän arvaamattomat, vaikka aurinkoakin on näkynyt aika paljonkin ja tänään oli jopa aika lämmin. En siis uskaltanut kuivailla pyykkejä ulkona, koska en halunnut kohta taas juosta hakemaan niitä sieltä pois sateesta. Dehumidifier on saanut tehdä aika kovasti töitä ja mä oon kumarrellut lakanoiden ja mekkojen ja pyyhkeiden alla aina liikkuessani johonkin. 

Day 1

Day 2

Day 2

Ai niin ja Lidlin Skandinaviaviikon ostokset! Noi hapankorput on ihanii, kävin tänään ostaan toisen laatikon niitä.

Hanging in there

Venähti taas tänne kirjoittelutauko vähän pidemmäksi kuin oli tarkoitus. On vaan ollut yleensä niin paskat fiilikset tämän viikon, ettei ole tehnyt paljon mieli kirjotella. Nyt alkaa kuitenkin taas elämä voittaa. Dissertaatiota siis tässä stressaillut, jos joku ei jo taas vaihteeksi arvannut.

Kävin tänään juttelemassa year tutorin kanssa dissertaation etenemisestä ja hän ainakin sanoi, että koska olen nyt yli puolenvälin sanamäärällisesti, niin kyllä tuon reilun kuukauden pitäisi riittää valmiiksi saamiseen. Itsellä on ainakin nyt parin päivän pakertamisen jälkeen paljon itsevarmempi olo taas. Keskiviikkona ja torstaina ihan oikeasti pitkästä aikaa nautin sen kirjoittamisesta. Viimeksi ollut tuollainen tunne dissertaatiota kohtaan ehkä joskus alkusyksystä tai viime keväänä. Kirjoittaminen tuntui pitkästä aikaa luistavan ja naputtelinkin parissa tunnissa 1500 sanaa ja seuraavana päivänä reilut 500 lisää.

Year tutorin tapaamisen jälkeen uskaltauduin ennen luennon alkua juttelemaan Paulille, joka on siis se mun dissertation supervisor. Paul oli myös tosi ymmärtäväinen ja lupasi lukea mun tämän hetkisen työn läpi ja antaa jotain palautetta, vaikka deadline oli tosiaan kaksi viikkoa sitten viimeiselle dratille ja vaikka olen vältellyt Paulia joulukuusta asti... Toivottavasti sieltä nyt ei ihan ehdotonta murskakritiikkiä tule, sillä muuten tosiaan alkaa aika käydä vähiin.

Tuntuu vähän hölmöltä kirjoitella tähän viikon takaisia asioita, mutta mainittakoon nyt, että viime lauantaina varailtiin Virvan kanssa lentoliput ja hotelli Kölniin, johon menemme siis Keski-Euroopan ulkosuomalaisten seminaariin ja kokoukseen. Äiti maksoi mulle tän reissun synttärilahjaksi. Kiitos siitä <3 nbsp="" p="">

Lauantaina käytiin myös kaverini Karoliinan poikaystävän Mortimerin bändin keikalla suurella suomalaisporukalla. Oli aivan loistava ilta, kuten aina tolla porukalla. Miten musta tuntuu, että oon hokenut tätä ennenkin?

Kerrankin en ole suunnitellut viikonlopulle yhtään mitään. Taidan vain jatkaa tuota ihanaista disseäni kuten myös ensi viikolla yleensä. Sen voisi myös mainita, että ensi viikolla olisi sitten vuorossa viimeinen luento (aiheena democratic consolidation in Russia and Eastern Europe, eli käytännössä mun dissen aiheita jälleen kerran) ja huomisesta onkin sitten enää tasan kaksi kuukautta siihen, että on vihoviimeinen deadline. 

Her Morning Elegance

Lauantai taas. Musta tuntuu, että mulla on aina lauantaisin ohjelmaa,mikä on sinänsä ihan kivaa vaikka onkin taas vähän huono omatunto tosta päättötyöstä. Tänään olisi taas vuorossa Threepenny Thievesin keikka, tällä kertaa Eastney Cellarsissa. Tykkään poikien musiikista ja on mukava nähdä Karoliinaa ja Mortieta taas pitkästä aikaa joten menen todellakin ilolla katsomaan.

New Romantic on ehdottomasti mun lemppari:





Ja vaikka tää ei olekaan Threepenny thievesia niin pakko jakaa, koska tämä on soinut koko viikon mun päässäni. En vaan pääse yli ton videon kauneudesta. Jaoin sen jo Facebookissakin ja palaan katsomaan sitä vähintään kerran päivässä.



Eipä tässä oikein muuta, eilen olin katsomassa taas väittelyä ja tekisi kamalasti mieli kirjoitella politiikasta, mutta ehkä jätän tällä kertaa väliin. Sen verran kuitenkin sanon, että vaikka paikalla oli kansanedustajat Labourilta ja Toryilta sekä kaupunginvaltuutettu Liberaali demokraateilta, niin en edelleenkään osaa sanoa, mitä puoluetta äänestäisin tässä maassa.

Warmest day thus far

Tänään on vuoden lämpimin päivä tähän mennessä. Lontoon suunnalle taidettiin luvata lähemmäs 15 astettakin, mutta kuten aina, meillä jäädään pääkaupunkia pari astetta kylmemmiksi. Ei voi silti ollenkaan valittaa. Ulkona on aivan ihana sää ja mun ikkunani tulee varmasti olemaan auki niin kauan kuin viimeisetkin auringonsäteet katoavat tuonne rakennusten taakse.

Kamera on edelleen siinä kunnossa missä nyt on... Joten täytyy tyytyä kameran kuviin, joita niitäkään ei tullut kauheasti, koska akku loppui kesken kaiken. Ups. 

Olin jo eilen suunnitellut, että tästä ah niin erikoisesta sääilmiöstä johtuen suuntaan rannalle. Sääolot olivat viime kertaisella vierailullani hieman erilaiset, sillä kyseessä oli se luminen perjantai tammikuun lopussa, jolloin luentoni peruttiin ja suuntasinkin rannalle katselemaan kuinka meri velloi. Tänään ei oikeastaan kauheasti sitten vellonutkaan. Auringon ja reilun kymmenen celsius-asteen lisäksi tästä päivästä niin mukavan teki myös se, että edes aivan rannassa ei kamalasti tuullut.

Nappasin mukaan hieman päättötyön muistiinpanojani ja sain kuin sainkin taas kerran hieman järjesteltyä mielessäni, että miten tässä nyt seuraavaksi edetään. Luulen, että tarvitsinkin tällaisen päivän ihan vain selvittääkseni ajatuksiani. Tietenkään en voi kamalasti muuten työskennellä rannalla, mutta etenkin näin vähätuulisena päivänä muistiinpanojen lukeminen ainakin sujui loistavasti. Lisäksi huomenna alkava vesisade estääkin myöhemmät rannalla työskentelypäiväni melko tehokkaast.

St. Jude's Church

Parin tunnin rannalla istuskelun jälkeen päätin toteuttaa toisen kauan suunnitelmissa olleen asian, nimittäin Palmerston Roadin, Osbourne Roadin ja Marmion Roadin tutkiskelun. Olen toki monta kertaa kävellyt nuo läpi nopeasti matkalla suuntaan tai toiseen, mutten ole tarkemmin ehtinyt katselemaan. Tuonne olisi kyllä pitänyt mennä tutkailemaan jo aiemmin, välillä ihmettelen miten pienellä alueella oikeasti liikunkaan täällä. Jälleen kerran en voi kuin ihmetellä, miksi kaikki aina haukkuvat Portsmouthia ja Southseata? Ainakin näin aurinkoisena tiistai-iltapäivänä tunnelma oli aivan mahtava; ihania pikkuputiikkeja ja kahviloita kauniissa ympäristössä. Myönnän, että pelkkää Commercial Roadia katsomalla saa melko rähjäisen kuvan koko kaupungista, mutta ihmiset tuntuvat täysin unohtavan, että nuo mainistemani kadut sekä tietenkin Albert Road ovat aivan samalla tavalla osa tätä kaupunkia. Mitäpä mä tekisinkään ilman Albert Roadia?

Tää näytti vähän siltä, että voisi saada diabeteksen ihan vain katsomalla noita herkkuja...

Heidi, oisko kahvit täällä mitään sillon kun tuut? :)

Huomenna tosiaan alkavat taas sateet, mutta elättelen tässä toivoa tämän päivän perusteella, että kyllä se kevät sieltä vielä tulee. Toivottavasti pian!

The Wedding

Häät on nyt juhlittu. Perjantaina meidän oli tarkoitus kokata kanaa Virvan kanssa häihin tarjottavaksi. Lopulta Eki hoitikin suurimman osan kokkailusta ja me istuskeltiin Portersissa. Oho. Ei edes kovin yllättävää näin jälkeenpäin ajateltuna.

Lauantai menikin valmistautuessa niihin häihin, jotka alkoivat vasta viideltä, koska kyseessä oli tosiaan vain se reception osa häistä. Morsian ja vähän kaikki muutkin olivat myöhässä, mutta kun juhlat viimein saatiin käyntiin oli todella mukavaa. Hyvää ruokaa, kantelemusiikkia, ihan dj:n soittamaa musiikkia ja hyviä ystäviä. Itse hengailin lähinnä muiden suomalaisten ja muutenkin Katjan kaverien kanssa.

Tylsistyminen teettää tätä

Suurin osa suomalaisista lähti paikalta jo ennen kymmentä, koska monilla oli perhe mukana ja lasten piti poistua juhlapaikasta kymmeneen mennessä. Mä ja Sannikin lähdettiin jo puoli 11 aikoihin. Mulle lykättiin vadillinen ruokaa, maljakollinen kukkia ja ilmapallo mukaan. Olin ehkä lievästi sanottuna huvittava näky ponnistellessani niiden kanssa kotiin.

Häistä

Eilen puolestaan suuntasimme Virvan, Ekin ja Ellin kanssa Porters-kaverimme Lornan taidenäyttelyyn Chichesteriin. Oli taas todella mukava ja asteen sivistyneempi iltapäivä. Tykkään Lornan tyylistä tosi paljon ja  oli muutenkin kiva käväistä Chichesterissä. Taidenäyttelyn jälkeen palasimme Portsmouthiin ja menimme taiteilijan ja miehensä kanssa viettämään iltapäivää yllättäen Portersiin.

Tänään suunnitelmana on vain oleilla kotona ja nauttia auringosta. Jos tuo jaksaa vielä paistaa huomennakin niin taidanpa kävellä käymään rannalla pitkästä aikaa.

Mun kimppu ja ilmapallo!