keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

History almost done

Tosiaan historian osalta alkaisi aikalailla olla yliopisto ohi. Tänään oli viimeinen seminaari historiasta. Vielä vähän epäuskoinen olo ja voi olla, että menee pari viikkoa ennen kuin ymmärrän tätä. Mathias, meidän luennoitsija sanoi, että oli todella nauttinut tosta unitista meidän luokan kanssa ja pakko kyllä myöntää, että oli alusta loppuun asti mun ehdoton lempparini mitä tulee historian uniteihin. Nyt olisi sitten enää jäljellä yksi hassu essee, jonka kirjoitan varmaankin huhti-toukokuulla, sitten kun disse on ohi.

Politiikasta on vielä vähän enemmän jäljellä; perjantaina viimeinen luento, ensi viikon torstaina viimeinen seminaari, seminar journal ja essee, jotka molemmat ovat due toukokuussa. Niin ja sitten se politiikan disse. Yök.


Kukat kuihtu niin keksin purnukalle uuden käyttätarkoituksen



Aloin jo vähän etukäteen haaveilla vapaudestani lauantai-iltana ja menin seikkailemaan Amazoniin. Pari kirjaa tuli tilattuakin ja nyt odottelen innolla, että pääsen etenkin tuota Half the Skyta aloittelemaan, jos vaikka siellä Kölnin lennoilla. Huomaa kyllä, että en ole tainnut sittenkään vielä täysin kyllästyä päättötyöni aiheisiin, koska noi mun "vapaa-ajan" lukemisenikin molemmat liittyvät ihmisoikeuksiin. Pieni pakkomielle syntynyt tästä aiheesta nyt viimeisen vuoden aikana.

Tuota Nicholas D. Kristofin ja Sheryl Wudunnin Half the Skyta siis menin Amazonista ihan alunperinkin etsimään, koska olin sattunut siitä aiemmin kuulemaan. Kyseessä on siis jo pari vuotta vanha kirja, joka kertoo erilaisia tarinoita Afrikasta ja Aasiasta ja naisten asemasta siellä. Pääosin siis naisten oikeuksista tuo kirja. Toinen kirja, Sibel Hodgen Trafficked: The Diary of a Sex Slave tuli ostettua hetken mielijohteesta, kun Amazon sitä ehdotti johtuen aiemmista kiinnostuksen kohteista. Nimestä voinee päätellä, mistä kirja kertoo, se on ymmärtääkseni siis fiktiota, mutta on saanut tietenkin vaikutteita ihan oikeista tapauksista. Jossain tuo on näköjään listattu yhdeksi Top 40:sta ihmisoikeuksista kertovista kirjoista.


Eipä tässä muuten ole tapahtunut tai ole tapahtumassakaan kummempia. Melko rauhallisesti on nyt tullut otettua kaikin puolin, etenkin kun sen päättötyön draftin lähettämisen jälkeen taas paniikki hellitti vähäksi aikaa. Mut lisään tähän kuvia mun telttailuelämästäni tällä viikolla. Oli siis pikkupakko pestä pyykkiä, johtuen siitä, että kohta olisin muuten joutunut ostamaan uusia vaatteita, koska ei ollut mitään päälle puettavaa. Sääolot ovat kuitenkin taas olleet vähän arvaamattomat, vaikka aurinkoakin on näkynyt aika paljonkin ja tänään oli jopa aika lämmin. En siis uskaltanut kuivailla pyykkejä ulkona, koska en halunnut kohta taas juosta hakemaan niitä sieltä pois sateesta. Dehumidifier on saanut tehdä aika kovasti töitä ja mä oon kumarrellut lakanoiden ja mekkojen ja pyyhkeiden alla aina liikkuessani johonkin. 



Day 1


Day 2


Day 2

Ai niin ja Lidlin Skandinaviaviikon ostokset! Noi hapankorput on ihanii, kävin tänään ostaan toisen laatikon niitä.

2 kommenttia:

  1. oon syöny noita hapankorppuja jo 1 ja puol pakettia ja vielä 3 ja puol jäljellä :DD ihan luksusta!

    VastaaPoista
  2. Hahah! Mä en oo ihan noin paljoo syöny. Eikä mulla oo kun kaks yhteensäkään noita. :D Mut luksusta on kyllä, se on totta!

    VastaaPoista