Unelmissa yksiö

Alkoi taas sen verran ottamaan päähän tämä kämppä, että ajattelin vähän listata tähän syitä, miksi ajatus yksin asumisesta on tässä jo pidemmän aikaa ollut käytännössä suurin haaveeni. Siis miettikää, pitäisi unelmoida valmistumisesta ja työpaikasta ja vaikka mistä, mutta täällä vain haaveillaan yksiöstä. Tässä seuraa siis pientä listaa siitä, mitä täällä saa kestää.

1. "Mä en tykkää siivoamisesta ja mua ei haittaa jos on sotkuista"
Joo no, sepä kiva. Mutta voisit toki ajatella niitä 3-4 muuta ihmistä, jotka asuvat kanssasi. Sotkuisuus on mulle ihan ok, jos se ei vaikuta muihin ihmisiin. Mulle on aivan sama missä kunnossa kenenkin oma huone on, mutta kun tämä välinpitämättömyys leviää yhteisiin tiloihin ja jatkuu koko kymmenen kuukauden ajan, alkaa mulla keittää.

Tämä ei ollut suurenpi ongelma asuntolassa, koska vessa ja käytävät käytiin siivoamassa siivojien toimesta. Keittiö oli tosi usein aivan pommin jäljiltä, mutta jonkinlainen kierto siinäkin oli niin, että kaikki kyllä siivosivat jossain vaiheessa, eikä homma kaatunut yhden henkilön niskaan. Viime vuonnakin asustin sotkuisten ihmisten kanssa, mutta heistäkin sentään joskus harvoin joku muukin vaivautui siivoamaan kuin vain mä. Nuo aiemmat vuodet kuitenkin kalpenevat tämän vuoden rinnalla. Tein joulun jälkeen päätöksen, etten enää siivoa kaikkien jälkiä kiltisti, koska siitä ei koskaan saa minkäänlaista kiitosta. Joten nyt täällä on suoraan sanottuna saastaista. Mä tiskaan omat jälkeni ja pyyhkäisen keittiössä suurimmat jäljet pois, mutta muun kieltäydyn tekemästä; mä tein mielestäni osani silloin syksyllä. Kylppärin olen alistunut siivoamaan muutamaan kertaan, koska olen halunnut kylvyn, eikä sellaista tuolla voi ilman siivousta ottaa. Lähinnä tulee sellainen olo kuin asuisin pikkulasten kanssa ja olisin heidän äitinsä. Äiti, mä niin ymmärrän sua nyt! Yksi lisäsyy olla koskaan hankimatta lapsia: täydellinen kiittämättömyys.

Jostain syystä mä oon fiksusti ottanut kuvia vain siivotuista keittiöistä ja olkkareista... Tämä asuntolasta.

En myöskään tiedä, miten oon onnistunut ottamaan kuvan asuntolan jääkaapista lähes tyhjänä!

2. "Mun mielestä mulla on oikeus asua lämpimässä kodissa"
Tämä on ollut ehdottomasti tämän vuoden suurin ongelma. Ehkä siksi, että en osannut odottaa tätä ollenkaan, koska se ei missään aiemmassa asunnossani ollut mikään riitelyn aihe. Ymmärrän, ettei kukaan halua jäätyä ja pyykit pitää saada kuivaksi ja silloin pakko laittaa lämmitys muutamaksi tunniksi päälle. Totuus on nyt kuitenkin se, että meillä aloitettiin se lämmittäminen jo lokakuussa, jolloin ei ihan oikeasti ollut niin kylmä. Nyt sitten lämmittäminen jatkuu edelleen johtuen tästä ihmeellisestä jääkaudesta. Mun luontoni päälle käy jo yleensä ajatus lämmityksestä Englannissa maaliskuun lopussa, mutta olen yrittänyt selvitä sen ajatuksen kanssa, koska nyt on edelleen oikeasti kylmä. Sen sijaan siihen en ole edelleenkään tottunut, että sitä lämmitystä täytyy pitää päällä käytännössä 24/7.

Otetaan esimerkiksi tänään: en siis itse koskaa laita lämmitystä päälle, koska ennemmin laitan vaatetta päälle, piiloudun peiton alle tai poltan kynttilöitä. Kuitenkin tänään aloitin aamun käymällä sammuttamassa lämmityksen, joka oli ilmeisesti ollut päällä koko edellisen yön. Pari tuntia kului, ja talo ei todellakaan ehtinyt jäähtyä, kun kuulin patterini alkavan tikittää uudelleen: lämmitys taas päällä. Menin sammuttamaan sen toiseen kertaan. Illalla olin tullut vähän aikaisemmin suihkusta ja istuin huoneessani pelkässä topissa hiukset märkinä, eikä todellakaan ollut kylmä, ja lämmitys napsautettiin taas päälle. Kävin äskön kääntämässä sen pois päältä, enkä lainkaan ihmettele jos se on taas aamulla päällä kun herään. Odotan ihan hirvittävällä kauhulla laskua, joka tuosta tulee. Alan myös epäillä, että kämppikseni ovat miljonäärejä, koska heitä asia ei tunnu huolestuttavan lainkaan.

Toinen vuosi.

Tässä mä huijasin: mulla ei ollut kuvaa meidän kakkosvuoden olkkarista meidän ajoilta, joten tää on näytöstä. Meillä ei ollut telkkaria, mattoa tai jumppapalloa :(

3. Jääkaapin ja pakastimen täyttö ja käyttö

Aloitetaan jääkaapin/pakastimen täytöstä, joka yllättäen ei ole tänä vuonna ollut ongelma! Kahtena ensimmäisenä opiskeluvuotena kuitenkin hermot menivät useamman kuin yhden kerran siihen, että ihmiset tuntuivat ostavan kuukauden ruoat etukäteen. Tietenkin on halvempaa ostaa suuria määriä ruokaa ja esimerkiksi pakastaa osa. Ongelma kuitenkin tulee vastaan siinä, kun asut neljän muun ihmisen kanssa, jotka myös haluaisivat saada edes pienen määrän ruokaa kylmään. Ärsyttävimpiä olivat henkilöt, jotka ostivat niin paljon ruokaa, etteivät lopulta enää muistaneet, mitä olivat ostaneet ja päätyivät ostamaan uutta ruokaa luullessaan, että olivat jo syöneet kaiken. Sitten toukokuulla tutkittiin pakastimen sisältöä: "Ai niin noi viisi pakettia kalapuikkoja, kolme purkkia jäätelöä ja muutama paketti pakastettuja kanan rintafileitä olikin mun! Ups!"

Pakastimen ja jääkaapin täyttö ei siis jostain kumman syystä ole ollut tämän vuotisille kämppiksilleni ongelma, sen sijaan niiden käyttö tuntuu varsin haastavalta näille 20-23 -vuotiaille. Etenkin joulun jälkeen kävelin usein montakin kertaa viikossa keittiöön ja löysin pakastimen oven auki. Pelasin siinä sitten useammankin kerran pienehköä ruokarulettia kun maistelin niitä muutamaan kertaan sulaneita ruokiani ja odotin ruokamyrkytystä. En ole ihan varma luulivatko rakkaat kämppikseni, että pakastin on normaali kuivakaappi. Tai kenties syynä oli yritys jäähdyttää tätä kiehuvan kuumaa taloa sen jatkuvan lämmityksen takia. Jätin lopulta jääkaapin oveen ystävällisen lapun, jossa kehotin sulkemaan oven kunnolla ja se on ainakin melkein toiminut.

Toisten ihmisten ruokien varastamisesta en edes jaksa puhua, koska siitä olen yleensä selvinnyt aina jättämällä ystävällisen viestin post-it lapulla ruokiini: "Hands off my food! PERKELE!"

4. Tum tum tum, uuh aah.... 

Myönnän, että oon itse ehkä vähän liiankin varovainen ja hiljainen, jotten suututtaisi naapureita ja kämppiksiä turhalla meluamisellani. Asuntolassa ei hiljaista hetkeä tullutkaan ja siihen tottui yllättävän hyvin. En mä koskaan oikein oloani mukavaksi tuntenut, kun tiesin koska Michael oli vierailemassa Sarahin huoneessa tai koska Davinalla oli ties mitä herroja kylässä, mutta nuo äänet ja naapurien bileet oppi suht hyvin sulkemaan pois. Viime vuonna meillä oli niin iso talo, että suurin meluongelma oli ulkona liikkuvat kiimaiset ketut. Tänä vuonna puolestaan ongelmia aiheuttaa Beckyn rakkaus aivan paskaan musiikkiin ja todella tehokkaisiin kajareihin joita se kyllä tykkää käyttää päivittäin. Myös naapurin räksyttävä koira, naapurin vauva ja vauvalleen kiroileva ja huutava äiti .... niin ja ne ketut edelleen ovat lisä-ärsykkeinä. Toisaalta on myös pakko myöntää, että Matku tuntuu tätä nykyä toisinaan hieman liian hiljaiselta. Eniten tänä vuonna on ärsyttänyt se, että naapurit ovat alkaneet kostaa meille kaikille johtuen Beckyn musiikista ja heittelevät muun muassa käytettyjä vauvan vaippoja meidän puutarhaan. Nam.

Tämä vuosi. Jonkun siivouskerran jälkeen... Näkisittepä tuon nyt... 

5. Antakaa mun syrjäytyä rauhassa!

Yksi asia, johon en tule koskaan tottumaan on se, että en jollen pysy piilossa huoneessani niin joudun jatkuvasti vastailemaan ärsyttäviin kysymyksiin ja olemaan sosiaalinen. Eihän se sovi tällaiseen suomalaiseen luonteeseen lainkaan. Nykyään kuuntelen tosi tarkkaan, että kukaan ei vain ole missään lähettyvillä esimerkiksi kun olen matkalla vessaan tai käyn keittiössä. Etenkin Beckyä yritän vältellä. Poikien kanssa selviää nykyään vai nopeasti mumistulla moikkauksella, mutta Becky ei ole vieläkään oppinut, että mua ei ihan oikeasti kiinnosta sen asiat tai kertoa sille mun asioista. En koskaan Suomessa asuessani tajunnut, että olen tällainen erakko, mutta sellainen täältä nyt on paljastunut.


Mä olisin voinut varmaan jatkaa tätä listaa loputtomiin, mutta tästä taisi nyt jo tulla yksi pisimpiä postauksia, joita olen koskaan kirjoittanut, ja mä normaalisitikin kirjoitan vähän turhan pitkiä. Nämä olivat nyt ne, jotka tulivat päällimmäisinä mieleen. On niissä kämppiksissä tietty ehkä puolensakin, mutta pakko kyllä sanoa, että ne negatiiviset puolet ovat ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen täysin hakanneet ne positiiviset puolet. Ekana vuotena oli kiva tutustua helposti uusiin ihmisiin ja oli mukavaa, että koko ajan oli joku, joka katsoi perään ja oli auttamassa. Nyt mä en enää todellakaan kaipaa sitä, vaan haluaisin omaa tilaa ja rauhaa ja vapauden tehdä päätöksiä. Niin ja oishan se helvetin mukavaa, ettei tarvitsisi siivoilla toisten ihmisten sotkuja.

Nyt mä painun nukkumaan ja koitan huomenna jaksaa raahautua tästä kauhujen talosta vaikka kirjastoon kirjoittelemaan sitä dissertaatiota.