keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ne Me Quitte Pas

Sade senkun jatkuu. Mun sateen rakastamiseni päättyy kyllä siihen, kun joudun oikeasti lähtemään tuonne ulos ilman takkia (jota en ole vieläkään vaivautunut ostamaan) ja raahautumaan yhteen puolen tunnin tapaamiseen päättötyöni valvojan kanssa. Mua aina kauhistuttaa ihan hirveästi mennä noihin tapaamisiin, kun pelkään, että koska valmistautumiseni on ollut aika minimaalista, niin tulen saamaan kunnon ripitykset valvojaltani. 
Olin kerrankin paikalla kun yliopistolla tapahtui jotain! Kun kävelin pois tapaamisestani näin tämän. Yliopiston Park buildingissa oli siis ollut ilmeisesti jokin pieni tulipalo, kun sadevettä oli päässyt tietokoneluokan sähköjärjestelmiin ja rakennus oli sitten evakuoitu! 

Onneksi Paul on ihan loistotyyppi ja olinkin kyllä todella iloinen, kun sain kesällä kuulla, että hän on valvojani. Juttelimme noin puolisen tuntia päättötyöstäni ja kuten aina ennenkin toimistosta ulos astuessani olin taas miljoona kertaa itsevarmempi päättötyöni suhteen. Paul ei tyrmännyt Jodin mulle antamaa 65 pistettä proposalistani ja tuntui muutenkin olevan ihan luottavainen. Lisäksi hän oli huomannut saman kuin minäkin. Mitähän ihmettä mä olen ajatellut pistäessäni kahdeksi kappaleeksi Venäjän 2011 vaalit ja ihmisoikeudet niissä? Enhän mä saa mistään tarpeeksi juttua siihen, puhumattakaan lähteistä! Paulin kanssa sitten sovittiin, että ehkä ne vaalit on fiksumpi jättää vaan maininnaksi ja keskittyä muihin juttuihin. 




19.9. mennessä pitäisi tosiaan väkästää introductory chapter, jonka pitäisi olla noin 1000-1500 sanaa. Olen kirjoittanu 89 sanaa. Mutta kuten tänään juteltiin, niin nyt kannattaa painaa kunnolla töitä päättötyön eteen kun muita kurssitöitä ei tässä vaiheessa ole vielä niin kamalasti. 


Meidän ulko-ovi


Meidän taloa ulkoa


Huomenna ja perjantaina olisikin sitten vuorossa ne ihan normaalit viikon luennot; Modern Political Ideologies huomenissa ja perjantaina sitten French Revolution. Tänään ajattelin ihan oikeasti lukea tuohon päättötyöhöni ja jos vaikka saisi vähän lisättyä siihen 89 sanaankin jotain ja vähän setvittyä, että miten tuon kappalejaon nyt sitten tekisikään.

Bath Road





Mulla oli muuten hieno pyykkinarukuva ihan vain koska käytin tossa eräs päivä varmaan puoli tuntia selittäen Juhalle miten meidän pyykkinaru toimii tossa takapihalla, mutta en nyt jaksa alkaa siirtämään sitä kuvaa kamerasta, joten katsellaan sitä sit seuraavalla kerralla.

Nyt jatkan vaatteiden ja itseni kuivattelua tuon sateessa kävelyn jälkeen, luen päättötyöhön ja luen Emiliana Torrinin versiota biisistä If You Go Away (alunperin siis Ne Me Quitte Pas) olen rakastunut tähän biisiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti