torstai 22. marraskuuta 2012

Threepenny Thieves

Eilen oli siis vuorossa Threepenny Thievesin eli Karoliinan poikaystävän Mortimerin bändin keikalla. Keikka oli aivan loistava niin kuin arvata saattoi jo aiemminkin. Mun oma lempparini pojilta on ehdottomasti New Romantic, se on tosi tarttuva! Essille selitin bändistä jo aiemmin ja Essi innostuikin bändistä kuunneltuaan heidän musiikkiaan ja päätti siis myös tulla keikalle. Toinen, jolle onnistuin myymään bändiä oli kaverini James, joka ei ehtinyt keikalle, mutta tykästyi biiseihin kuitenkin kuunneltuaan niitä netistä. Esimerkit kuitenkin todistanevat sen, että hyvää musiikkia soittavat!

Keikalle tulivat tietenkin myös Virva, Eki sekä Elli, jolle kyseinen keikka oli elämän ensimmäinen! Ja olihan tää munkin eka kerta Wedgewood roomsissa. Säälittävää, että olen asunut täällä yli kaksi vuotta, enkä ollut tähän mennessä käynyt siellä kertaakaan!








Tommosia hörhöjä siellä näkyi


Eilen tuli myös todettua, että ehkä mun pitäisi lopettaa tähän blogiin kirjoittelu. Tämä kun tuntuu nykyisin toteuttavan toiveita. Ensin se valitus tylsästä viikosta, jota seurasi tietenkin yhteenotto Beckyn kanssa. Nyt toivoin, että olisipa jo maaliskuu ja Katjan häät. Eilen illalla kuuden maissa sain Virvalta viestin, että Katja on mennyt naimisiin, tule seiskalta drinksuille Portersiin! Pariskunta oli ihanan onnellinen joten ei siinä mitään, mutta itseäni vähän harmitti, kun olin niin jo odottanut häihin pääsemistä!



Tänään oli kaiken tuon juhlahumun ja keikkailun jälkeen hankalaa herätä aamulla kirjastoon, mutta onnistuin siinä! Huomenna sitten vielä seminaari ja sitten lautta kohti Gosportia ja pikkujouluja. O-ou. 




2 kommenttia:

  1. Oisinpa päässyt tonne keikalle, en oo päässyt keikkailee aikoihin. Toi yhteiskuva on kyllä aivan ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikeesti hyvä keikka. Ens kerralla sitten, kyllä ne aina Portsmouthiin uudestaan tulee!

      Poista